Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 49


Yhtv-Nimenhuuto-kv-20231211

 

 

Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kv 11.12.2023 § 49  

    

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

 

Valtuuston kokoontumisesta on säädetty hallintosäännön III osassa.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsitel-tävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolooikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Lisäksi ilmoitus kokouksesta on toimitettu lyhennettynä julkaistavaksi Uutisvuoksessa ja Parikkalan-Rautjärven sanomissa.

 

Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai ni-menhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä. Nimenhuudon jäl-keen saapuvan valtuutetun on ilmoittauduttava välittömästi puheenjohtajalle. Poistumisesta kesken kokouksen on ilmoitettava puheenjohtajalle. Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

Kokouskutsu on julkaistu 5.12.2023 päivänä Rautjärven kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.rautjarvi.fi. sekä paikallislehdissä.

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintosihteeeri Helena Myllys.