RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion 2024 täytäntöönpano-ohje
Kh 15.01.2024 § 4
97/02.02.00/2023
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Rautjärven kunnan hallintosäännössä (kvalt 13.3.2023 § 3, 8. luku 58-59 §) määrätään, että valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimille tulosaluekohtaiset ja hankekohtaiset toimintatavoitteet, määrärahat ja tuloarviot ja kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat ja laskujen hyväksyjät. Toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2023 § 56 talousarvion vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelman vuosille 2025-2026.
Konsernipalvelut on valmistellut vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen. Lisäksi talousarvion täytäntöönpanossa on noudatettava hallintosääntöä sekä kunnan muita sääntöjä ja ohjeita.
Kunnanhallitus käsittelee konsernipalveluiden käyttösuunnitelman 29.1.2024. Lautakuntien tulee toimittaa käyttösuunnitelmat tiedoksi kunnanhallituksen kokoukseen 19.2.2024.
Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen noudatettavaksi ja päättää, että valtuustolle raportoidaan taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta 3 kuukauden välein
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen noudatettavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |