Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2021/Pykälä 203

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lausunto Etelä-Karjalan maakuntaohjelman luonnoksesta

 

Kh 18.10.2021 § 203 

182/00.04.01/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 040 055 9034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2022-2025 ja sen ympäristöselostus ovat nähtävillä ja kommentoitavissa 1.?31.10.2021, jolloin sidosryhmillä ja yleisöllä on mahdollisuus tutustua ohjelma-asiakirjoihin sekä esittää niistä mielipiteensä.

 

Ohjelmaa on valmisteltu laajassa yhteistyössä alueen sidosryhmien kanssa ja se ohjaa lähivuosina myös viranomaisten toimintaa.

 

Maakuntaohjelma sisältää sekä vuoteen 2040 ulottuvan vision maakunnan tulevaisuudesta että seuraavien neljän vuoden kehittämisen painopisteet, jotka on rakennettu maakunnan vahvuuksien ja mahdollisuuksien pohjalta. Ohjelmaan sisältyy myös älykkään erikoistumisen strategia eli alueelliset tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminnan painotukset. Ohjelmaa läpileikkaavia muutosvoimia ovat saavutettavuus, kansainvälisyys, digivoima ja kokeilukulttuuri.

 

Kehittämisen painopisteet on maakuntaohjelmassa kiteytetty neljäksi kärkivalinnaksi:

 

. Välittävä eKarjala

. Yritteliäs eKarjala

. Ympäristövastuullinen eKarjala

. Vilkasliikkeinen eKarjala

 

Etelä-Karjalan maakuntahallitus pyytää lausuntoa maakuntaohjelma-luonnoksesta 2022-2025 ja sen ympäristöselostuksesta viimeistään 31.10.2021. Pyydämme toimittamaan lausunnon ensisijaisesti www.lausuntopalvelu.fi .  Lausunto - Lausuntopalvelu kautta löytyvät tarkemmat ohjeet ja linkit asiakirjoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Lausuntonaan kunnanhallitus toteaa:

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma vastaa hyvin Rautjärven kuntastrategian 2021 - 2025 tavoitteita ja strategisia toimenpiteitä. Painopisteet ovat kunnan tavoitteita vastaavia yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Rautjärven ja koko Etelä-Karjalan keskeisin haaste on työvoiman riittävyyden turvaaminen. Erityisesti tulevina vuosina uhkaava työikäisen väestön väheneminen näkyy perustehtävissä toimivan työvoimain vähenemisenä. Tämä kehitys uhkaa alueen asukkaiden päivittäisten palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta niin yksityisten kuin julkistenkin palvelujen osalta. Samalla kehitys uhkaa myös asetettua yrittäjyyden kehittämisen tavoitetta, kun sopivaa henkilöstä ei ole saatavissa.

Maakuntaohjelmassa on korkeakoulujen antaman osaamisen hyödyntämisen lisäksi nostettava keskeiseksi ammattitaitoisen henkilöstön muutto maakuntaan ja hyvin toimivat kotouttamisen ja osaamisen varmistamisen käytännöt. Suomen sisäisessä kilpailussa Etelä-Karjalan tuskin on mahdollista pärjätä ammattitaitoisesta työvoimasta vaan meidän on aktiivisesti tarjottava kiinnostavia vaihtoehtoja maahanmuuttajille tulla ja jäädä työskentelemään maakuntaan.
                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa