Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 245

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Konserniohjeen päivittäminen

 

Kh 07.12.2021 § 245 

207/00.01.01/2021

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunnan konserniohjeen on valtuusto  hyväksynyt 6.4.2009 § 18. Kuntaliitto on uudistanut konsernisuositusta ja huomioinut siinä myös viimeisemmät lainsäädäntömuutokset.

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää kuntastrategiasta ja

omistajaohjauksen periaatteista sekä konserniohjeesta.

 

Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ohjauksen menettelytapoja ja tehostaa kuntakonsernin johtamisen edellytyksiä siten, että kuntakonsernia ja kunnan muuta toimintaa voidaan johtaa kokonaisuutena yhtenäisin periaattein ja kuntakonsernin kokonaisetu huomioon ottaen.

 

Konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin kuntayhtymien ja osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen.

 

Voimassa oleva konserniohje on päivitetty kuntaliiton suosituksen mukaiseksi ja otettu lisäksi tämän ohjeen tueksi Kuntaliiton hyväksymän Hyvää hallinto- ja johtamistapaa koskevan ohjeistuksen.

 

Hyvällä hallinto- ja johtamistavalla tarkoitetaan yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmää, joka määrittelee yritysjohdon eli hallituksen ja toimitusjohtajan roolin, velvollisuudet ja heidän suhteensa osakkeenomistajiin. Yksinkertaistettuna hyvällä hallintoja johtamistavalla tarkoitetaan järjestelmää, jonka avulla yritystoimintaa johdetaan ja

kontrolloidaan. Suomessa hyvää hallinto- ja johtamisjärjestelmää koskevaa säännöstöä sisältyy mm. osakeyhtiölakiin, tilintarkastuslakiin, arvopaperimarkkinalakiin ja kuntalakiin.

 

https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Hyvaa_hallinto-_ja_johtamistapaa_koskeva_suositus_kuntakonserinissa_30.10.2009.pdf

 

Hyvää hallinto- ja johtamistapaa koskevan ohjeen hyväksyy hallintosäännössä määritelty toimielin ja tytäryhteisöjen hallitukset.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisen konserniohjeen ja Hyvää hallinto- ja johtamistapaa koskevan Kuntaliiton ohjeistuksen suosituksena hyväksyttäväksi tytäryhteisöjen hallituksille.

Kunnanhallitus lisää konserniohjeen 8 § Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen ensimmäiseen kappaleeseen: Kunnanhallitus voi nimetä valvojan, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus tytäryhteisön hallituksessa.
             
 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa