Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 262

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Yhteistyösopimus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)

 

Kh 20.12.2021 § 262 

212/14.07.00/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnalla on velvollisuus osallistua toimialueensa työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun. Etelä-Karjalassa kuntien yhteisenä toimijana on Eksote. Etelä-Karjalan toimintaa johtava TYP-jory toimii myös maakunnallisena työllisyysasioita käsittelevänä työllisyysjohtoryhmänä.

 

Työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014) ja lain nojalla annetun asetuksen (1377/2014) mukainen sopimus työnhakijoille tarjottavan monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä päättyy tämän vuoden lopussa.

 

Sopijaosapuolina ovat Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä Eksote), Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto ja Kansaneläkelaitos.

 

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) tavoitteena on edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille heidän palvelutarpeensa mukaisia julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja. Sopimuksessa sovitaan yhteisistä toimipisteistä ja muualla kuin yhteisissä toimipisteissä tarjottavasta yhteispalvelusta, yhteispalveluun osoitettavasta henkilöstöstä, työnhakijoille tarjottavista palveluista ja kustannusten jaosta. Sopimus sisältää myös Etelä-Karjalan työllistymiskokeiluun liittyvät henkilöstöresurssit ja palveluiden järjestämisen.

 

Eksote/TYP on valmistellut Etelä-Karjalan työllisyysjohtoryhmässä sovitun mukaisesti sopimuksen päivityksen vuodelle 2022. Vuoden 2022 aikana ratkaistaan Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ja kuntien välinen pitkäaikaistyöttömien palvelujen järjestämisen vastuu ja monialaisen yhteispalvelun jatkuminen vuodesta 2023 alkaen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy yhteistyösopimuksen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta vuodelle 2022.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa