Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ostotarjous Efetta Oy:n osakkeenomistajille

 

Kh 29.03.2021 § 59 

77/02.07.01/2021

 

 

Valmistelija Valmistelija: Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Taustaa

 

Siun Talous Oy, Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy ja Saimaan Talous ja Tieto Oy perustivat vuoden 2018 lopulla Meidän IT ja talous Oy:n (Meita) ja Efetta Oy:n. Myöhemmin uusien yhtiöiden omistus siirtyi sovitusti em. perustajayhtiöiden omistajille, ja kummallakin yhtiöllä on yli 40 kuntasektorin omistajaa.

 

Rautjärven kunta omistaa 115 kappaletta Efetta Oy:n osakkeita, joka on 0,2 % yhtiön osakekannasta.

 

Efetta Oy tuottaa markkinoilla toimiville omistajiensa konserniyhtiöille muun muassa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita, tietohallinto- ja informaatioteknologiapalveluita, muita tietotekniikkapalveluita sekä laitteistojen hankinta-, vuokraus- ja leasingpalveluita.

 

Rautjärven konsernissa Efetta Oy:n palveluita käyttää talous- ja henkilöstöhallinnon sekä tietohallinnon palveluita käyttää Simpeleen Lämpö Oy.

 

Meita Oy ja Efetta Oy ovat selvitelleet omistajiensa kanssa syksystä 2020 saakka mahdollisuutta järjestellä Efetta Oy:n toimintoja ja/tai omistusta tarkoituksenmukaisempaan muotoon. Selvittelyssä on ollut mukana ja tarkastelussa laajasti erilaiset yritysjärjestelyvaihtoehdot. Järjestelyn toteuttamiseksi Meita Oy on tehnyt Efetta Oy:n nykyisille omistajille Efetta Oy:n osakekantaa koskevan ostotarjouksen.

 

Ostotarjous

 

Meidän IT ja talous Oy on tehnyt Efetta Oy:n osakkeenomistajille seuraavan ostotarjouksen: "Ostotarjous Efetta Oy:n osakkeenomistajille"

Meidän IT ja talous Oy lähestyy Efetta Oy:n osakkeenomistajia ostotarjouksella. Ostotarjouksen kohteena on Efetta Oy:n koko osakekanta. Tämän tarjouksen liitteenä on muistio, jossa on kerrottu tarjouksen taustalla olevista seikoista, isoimpien omistajien kannanotoista, yhtiöiden välisistä neuvotteluista ja niihin liittyvistä selvityksistä.

Ostotarjous, jolla Efetta Oy siirtyisi Meidän IT ja talous Oy:n tytäryhtiöksi, on osa toimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään turvaamaan palvelutuotannon jatkuminen Efettan asiakkaille.

 

Tarjouksen ehdot

 

Ostotarjouksen ehdot ovat seuraavat:

 

  • Kaikista liikkeellä olevista osakkeista tarjotaan 4€ /osake, joka perustuu yhtiön osakassopimuksen mukaiseen osakkeen käypään arvoon 1.1.2019
  • Ostaja sitoutuu osakekauppaan, mikäli se saa hyväksynnän ostotarjoukselle vähintään 56 081 osakkeen osalta eli ostaja saa haltuunsa yli 90 % jaetuista osakkeista
  • Ostotarjous tulee hyväksyä viimeistään 6.4.2021
  • Myyjät sitoutuvat siihen, että ne eivät tule käyttämään Efetta Oy:n osakassopimuksen kohdan 16.1 mukaista lunastusoikeuttaan muiden osakkeenomistajien Meita Oy:lle myymiin osakkeisiin
  • Kauppahinta osakkeista maksetaan viimeistään 31.5.2021

 

Tarjouksen liitteenä on puheenjohtajistojen muistio Efetta Oy:n toiminnan jatkamiseen liittyvistä toimenpiteistä sekä tarjouksen taustoista. Huomioitavaa on, että liite pyydetään JulkL 24§ 1 mom. 20 kohdan perusteella käsittelemään julkisuusluokituksella "salassa pidettävä".

Efetta Oy:n osakkeenomistajia pyydetään lähettämään kirjallinen hyväksyntä ostotarjoukseen viimeistään 6.4.2021 yhtiön toimitusjohtajalle, salli.kortelainen@meita.fi."

 

Ostotarjouksen liite / Salassa pidettävä, JulkL 24 § 1 mom 20 kohta             

Esittelijä Hallintojohtaja Hämäläinen Eija Rautjärvi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Rautjärven kunta hyväksyy Efetta Oy:n osakkeista Meidän IT ja talous Oy:n tekemän ehdollisen ostotarjouksen ja myy kunnan omistamat Efetta Oy:n osakkeet, 115 kappaletta, Meidän IT ja talous Oy:lle 460 euron kauppahinnalla. Samalla kunta sitoutuu siihen, että se ei tule käyttämään Efetta Oy:n osakassopimuksen kohdan 16.1 mukaista lunastusoikeuttaan muilta Efetta Oy:n osakkailta Meidän IT ja talous Oy:lle siirtyviin osakkeisiin.

Kunnanhallitus oikeuttaa konsernihallinnon valmistelemaan osakkeiden kauppakirjan yhteistyössä Meidän IT ja talous Oy:n kanssa sekä hallintojohtajan allekirjoittamaan sen kunnan puolesta.
                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Harri Anttila poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa