Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuoden 2020 aloitteet

 

Kh 29.03.2021 § 53 

71/00.01.02/2021

 

 

Valmistelija Hanna Ruokoniemi, hallintosihteeri

 p. 040 181 4013, hanna.ruokoniemi@rautjarvi.fi

 

Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kunnan palvelua koskevissa asioissa. Aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet on tuotava valtuuston tietoon vähintään kerran vuodessa.

 

Valtuuston työjärjestyksen mukaan kunnanvaltuustolle on vuosittain tuotava huhtikuun loppuun mennessä luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, jos valtuusto ei ole niitä lopullisesti käsitellyt.

 

Valtuustoaloitteet

 

14.12.2020 Josefiina Nissilän aloite mielekkään harrastuksen saamiseksi jokaiselle rautjärveläiselle lapselle

  • harrastamisen Suomen mallista haettiin avustusta, mutta päätös valtionavusta oli kielteinen
  • valtionavustus haetaan harrastustomintaan uudelleen

 

30.11.2020 Nuorten vaikuttajaryhmän aloite lukiolaisten asumisen tukemisesta /14.12.2020 Keskustan valtuustoryhmän aloite ilmaisesta asunnosta Rautjärven lukion oppilaille

  • Kh 15.02.2021 § 21 / Kv 22.02.2021 § 4 Rautjärven kunta ottaa käyttöön lukuvuoden 2021 alusta lukion aloittaville uusille opiskelijoille ilmaisen asunnon tarjoamisen.

 

 

 Kuntalaisaloitteet

 

12.3.2020 Kari Luumin, Esa Ilveksen, Timo Näräsen, Timo Mikkosen ja Petteri Laaksosen aloite kuntaliitosneuvotteluista

  • Kh 30.03.2020 § 54 / Kh 11.05.2020 § 84 / Kv 15.06.2020 § 21 Valtuusto totesi, että kunta- tai osakuntaliitosasian jatkokäsittelylle ei ole edellytyksiä, koska muut kunnat eivät ollet halukkaita aloittamaan neuvotteluita.

 

 

12.11.2020 158 henkilön allekirjoittama aloite asiallisista ja kattavista opasteista Haukkavuorelle

  • Kh 07.12.2020 § 219 / Kv 14.12.2020 § 52 Etelä-Karjalan liitolle esitetty, että maakuntaliitto liittää Haukkavuoren maakunnallisesti tärkeiden luetteloon ja antaa lausunnon asiasta lausunnon Rautjärven kunnalle uutta opasteiden sijoittamislupahakemusta varten. Elinympäristöpalveluille annettu tehtäväksi toteuttaa sekä opastus sekä opastein että sähköisesti Haukkavuorelle yhdessä elinvoiman kehittäminen -tulosalueen kanssa kesää 2021 mennessä.

 

16.11.2020 Petteri Laaksosen aloite eri hankkeiden tuomien säästöjen jälkilaskelmista (esim. Rautjärven aseman koulu)

  • aloite saatettu tiedoksi hyvinvointilautakunnalle
  • laskelmat toimitetaan vuoden 2021 tilinpäätöksen yhteydessä

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet vuodelta 2020 ja toteaa aloitteet loppuun käsitellyiksi.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa