Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lausunto Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta sekä Kaakkois-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelmasta

 

Kh 10.05.2021 § 80 

106/11.03.03/2021

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

 p. 040 065 4897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on pyytänyt Rautjärven kunnan lausuntoa ehdotuksesta Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosiksi 2022-2027. Lausunto on annettava 14.5.2021 mennessä.

 

Vesienhoidon suunnittelua ohjaa EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi, joka on pantu toimeen kansallisella lainsäädännöllä. Vesienhoidon tavoitteena on saada joet, järvet, rannikkovedet ja pohjavedet hyvään tilaan ja estää vesien tilan heikkeneminen. Suomessa tavoitteiden saavuttamista tukevia toimenpiteitä suunnitellaan ja toteutetaan seitsemällä vesienhoitoalueella sekä Ahvenanmaalla. Toteutukseen osallistuu laaja joukko eri tahoja. Toimenpiteiden vaikuttavuutta seurataan arvioimalla vesien tila kuuden vuoden jaksoina. Myös vesienhoitosuunnitelmat päivitetään kuuden vuoden välein.

 

Nyt kuultavana ovat vesienhoitosuunnitelmaehdotukset vuosille 2022-2027. Suunnitelmassa on kaksi osaa. Suunnitelman osassa 1 esitetään mm. tiedot oman alueen vesien nykytilasta sekä tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi tarvittavista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista. Syventävä taustatieto, kuten kuvaukset toimenpiteiden suunnittelun, vesien tilan seurannan ja tila-arvioinnin periaatteista ja menetelmistä sekä toimintaympäristön muutoksista, on koottu vesienhoitosuunnitelman osaan 2, Suunnittelussa käytetyt menetelmät ja periaatteet.

 

Käynnistyneen suunnittelukierroksen aikana tarkistetaan vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat vuosille 2022-2027 laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Nyt toivotaan palautetta erityisesti vesien tilasta, siihen vaikuttavista toiminnoista, vesien tilan parantamiseksi suunnitelluista toimenpiteistä, niiden rahoituksesta ja toteutus- ja edistämisvastuista. Lisäksi palautetta toivotaan ympäristöselostuksesta.

 

Ehdotus Vuoksen alueen vesienhoitosuunnitelmaksi 2022 - 2027 ja ehdotus Kaakkois-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelmaksi vuosille 2022-2027 ovat luettavissa Ympäristöhallinon yhteisessä verkkopalvelussa osoitteessa https://www.ymparisto.fi/vesienhoitoalue/vuoksi/osallistuminen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan seuraavaa:

Nykyään vesien ja yleensäkin ympäristönsuojeluun liittyvät asiat koetaan aiempaa tärkeämmiksi. Rautjärvellä toteutuvat Hiitolanjoen patojen purkamiset ja koskien ennallistamiset ovat konkreettisesti lisänneet ihmisten kiinnostusta oman elinympäristönsä monimuotoisuutta kohtaan. Suunnitelman laatimisessa on kuulemisten ja yhteistyöryhmien kautta pyritty osallistamaan mahdollisimman moni, jolloin vesienhoito voidaan helpommin kokea yhteiseksi asiaksi.

Ehdotus Vuoksen vesienhoitoalueen vesien hoitosuunnitelmaksi 2022 - 2027 on kattava, josta selviävät pinta- ja pohjavesien tila sekä vesien tilaan oleellisesti vaikuttavien tekijät ja niiden vaikutukset. Kokonaisuudessaan suunnitelmassa käsitellään vesienhoitoa yleisellä tasolla osittain suunnitelma-alueen laajuudesta johtuen.

Kaakkois-Suomen vesien hoidon toimenpideohjelmassa Rautjärven kunta toivoo konkreettisia toimenpiteitä erityisesti seuraaviin kohteisiin ja aiheisiin:

- Simpelejärven tila on heikentynyt viime vuosikymmenien aikana. Ohjelmassa on mainittu tavoitteeksi Simpelejärven pääaltaan Kurhonselän vedenlaatuluokan palauttaminen takaisin hyvästä erinomaiseksi, mutta toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi ei ole juurikaan esitetty.

- Laikon pohjavesi on merkittävä pohjavesiesiintymä, jonka turvaamiseksi toivotaan pohjavesien suojelutoimenpiteitä erityisesti suurimman uhkan aiheuttavalle VT-6:lle.

- Ranta- ja pohjavesialueilla on edelleen runsaasti jätevesijärjestelmiä, jotka eivät täytä jätevesiasetusten vaatimuksia. Ohjelmassa on tunnistettu niiden vaikutus pinta- ja pohjavesi alueille ja mainittu keinona viranomaisvalvontaan panostaminen. Myös jätevesineuvontaan tulee panostaa.

 

Päätös Hyväksyttiin. Lisäksi kunnanhallitus täydensi lausuntoa niin, että Simpelejärven tilan parantamiseen tulee esittää konkreettisia toimenpiteitä valumavesien hallitsemiseksi erityisesti Parikkalan jätevesien käsittelyn osalta.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Mirja Vaittinen poistui klo 18.10. Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Timo Paajanen Mirja Vaittisen tilalle tästä pykälästä lähtien.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa