Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 81

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Aseman koulurakennuksen varhaiskasvatuksen sekä alku- ja esiopetuksen tilojen rakentaminen

 

Kh 29.03.2021 § 62 

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

 p. 040 065 4897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

Rautjärven aseman koulurakennuksen itäsiipeen on päätetty rakentaa tilat varhaiskasvatukselle sekä esi- ja alkuopetukselle (kv 14.12.2020 § 48). Hankkeen toteuttamiseen on varauduttu vuoden 2021 talousarviossa.

 

Tilojen rakentamisen tarkempi suunnittelu aloitettiin vuoden vaihteen jälkeen viime vuonna hyväksytyn tilasuunnitelman pohjalta ((kv 14.12.2020 § 48). Suunnittelua on toteuttanut Sitowise Oy. Tilojen suunnitteluun ovat osallistuneet aktiivisesti tilojen tulevat käyttäjät. Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen rakennettavat tilat sijoittuvat rakennuksen itäsiipeen, johon myös urakka-alue rajautuu. Urakka-alueen laajuus on 312 brm². Tilojen rakentamisen on tarkoitus ajoittua kesälle ja urakan tulisi valmistua elokuun loppuun mennessä. Nykyisen modulipäiväkodin vuokrasopimus päättyy syyskuun puolessa välissä.

 

ARK-, LVIAS- ja pihasuunnitelma sekä suunnitelmien pohjalta laadittu urakan kustannusarvio ovat valmistuneet urakkakilpailutusta varten. Rautjärven kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää rakennushankkeiden pääpiirustusten, lopullisen kustannusarvion ja työselityksen sekä urakkasopimuksen hyväksymisestä kunnanvaltuuston hyväksymien rakennushankkeita koskevien menettelytapaohjeiden mukaisesti yli 300.000 euron hankkeissa.

 

Oheisena:

-          Aseman koulurakennus kustannusarvio 18.3.2021

-          Aseman koulurakennus pääpiirustukset ARK 12.3.2021

 

Vuoden 2021 talousarviossa on varauduttu korjaus- ja muutoskustannuksiin viime vuonna tehdyn tilasuunnitelman pohjalta laaditun tavoitehinta-arvion perusteella. Hankkeen kustannusarvio ylittää talousarvioon varatun määrärahan. Kun suunnittelua lähdettiin tarkentamaan, havaittiin, että nykyisestä ilmanvaihtojärjestelmästä ei saada nykymääräyksin riittäviä ilmamääriä uusiin tiloihin. Riittävät ilmamäärät ja hyvä sisäilmasto vaatisivat nykyisen IV-koneen ja kanavistojen päivittämistä, joista aiheutuu kustannuksia. Suunnittelussa päädyttiin asentamaan itäsiipeen oma erillinen IV-kone ottaen huomioon uusien tilojen muuttunut käyttötarkoitus, hyvän sisäilmaston saavuttaminen, uuden koneen parempi energiatehokkuus ja nykyisen koneen ikä. Lisäksi vanhaa konetta voidaan tulevaisuudessa paremmin hyödyntää nykyisen rakennusosan ilmanvaihdossa.

 

Viime vuonna laaditussa tavoitehinta-arviossa ei arvioitu suunnittelu- ja rakennuttamiskustannuksia eikä piha-alueen rakentamiseen liittyviä kustannuksia pelkästään itäsiiven osalta. Kustannukset olivat sisällä koko tilasuunnitelman toteuttamisen mukaisissa kustannuksissa. Em. itäsiiven kustannukset arvioitiin talousarvion laadintavaiheessa hieman kustannusarviossa arvioitua alhasimmiksi. Tarjouspyynnössä pyydetään optiohintaa piha-alueen töistä, joiden toteuttamisesta voidaan päättää erikseen, mikäli talousarvion määräraha uhkaa ylittyä. Huomioitavaa on lisäksi, että nyt laadittu rakentamisen kustannusarvio sisältää hankevaraukset lisä- ja muutostöihin ja että sen hetkinen urakkahinta määräytyy vasta, kun saadaan urakkatarjoukset rakennushankkeen toteuttamisesta.

 

Tarjouspyyntö julkaistaan Hilmassa viikon 12 aikana. Urakkatarjoukset pyydetään jättämään huhtikuun loppupuolella siten, että elinympäristölautakunta voi kokouksessaan 28.4.2021 päättää toteutuksesta ja valita tarjousvertailun perusteella pääurakoitsijan, mikäli kunnanhallitus päättää valtuuttaa elinympäristölautakunnan tekemään hankintapäätöksen ja urakoitsijavalinnan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy rakennussuunnitelman sekä valtuuttaa elinympäristölautakunnan tekemään hankintapäätöksen ja urakkasopimuksen talousarvioon varatun määrärahan puitteissa.

Rakennustyöt voidaan aloittaa, jos suunnittelu- ja rakennusurakkakustannukset alittavat varatun määrärahan. Lisä- ja muutostöiden sekä optiona pyydetyn pihaurakan osalta tulee tehdä ennen toteuttamista määrärahaesitys kunnanvaltuustolle, jos niitä ei voida toteuttaa varatun määrärahan puitteissa.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Eymplk 28.04.2021 § 30 

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

 p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

Kunnanhallitus on päättänyt valtuuttaa elinympäristölautakunnan tekemään aseman koulurakennuksen peruskorjauksen vaiheen 1 hankintapäätöksen ja urakkasopimuksen (Kh 29.03.2021 § 62).

 

Urakan tarjouspyyntö julkaistiin Hilmassa 25.3.2021. Tarjoukset on pyydetty jättämään 23.4.2021 klo 12.00 mennessä. Tarjoukset avataan Rautjärven kunnantalolla 26.4. Tarjoukset, tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousten vertailu tuodaan kokoukseen.              

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho

 

Päätösehdotus Tarjousten avauspöytäkirja, tarjousten vertailutaulukko ja tarjoukset esitellään kokouksessa.

Lautakunta päättää tarjousvertailun perusteella hankkeen pääurakoitsijan valinnasta ja tekee hankintapäätöksen, mikäli hankkeen kokonaiskustannukset eivät ylitä sille varattua määrärahaa. Lisäksi lautakunta päättää optiona pyydetyn pihaurakan toteuttamisesta ja mahdollisista lisämäärärahaesityksistä kunnanvaltuustolle.

Lautakunta valtuuttaa elinympäristöpalvelujen toimialan johtajan käymään selonottoneuvottelut ja allekirjoittamaan urakkasopimuksen valittavan urakoitsijan kanssa.                           

 

Päätös Tarjousten avauspöytäkirja, tarjoukset ja tarjousten vertailutaulukko käytiin läpi kokouksessa. 

Elinympäristölautakunta päättää, että aseman koulurakennuksen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen tilojen rakentamisen hankinta keskeytetään, koska saadut tarjoukset ylittävät talousarvioon varatun määrärahan. 

Lisäksi lautakunta päättää, että tilojen suunnittelua jatketaan. Suunnitelmiin tehdään tarvittavat muutokset, jotta rakentaminen voidaan toteuttaa määrärahan puitteissa. Karhunpesän moduulipäiväkodin vuokrasopimusta jatketaan kuudella (6) kuukaudella. Urakka kilpailutetaan uudestaan päivitetyillä suunnitelmilla.

Päätös viedään tiedoksi tarjoajille ja kunnanhallitukselle.

 

Kh 10.05.2021 § 81 

89/10.03.02.00/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen elinympäristölautakunnan päätöksen.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tietoon saatetuksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa