Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Etelä-Karjalan Kärki-LEADER toiminta-alueeseen kuuluminen

 

Kh 10.05.2021 § 73 

103/00.04.01/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p.  0400 449 034, harri.anttila@rautjarvi.fi.

 

Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry esittää, että Imatran kaupunki sekä Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kunnat tekisivät päätöksen 25.5.2021 mennessä kuulua Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry:n toimialueeseen EU:n ohjelmakaudella 2023 - 2027.

 

EU:n uusi ohjelmakausi käynnistyy aikaisintaan 1.1.2023 ja siihen valmistautuminen on käynnissä paikallistasolla.

 

Leader-ryhmät rahoituskaudelle valitaan kaksivaiheisessa haussa. Haun ensimmäinen vaihe päättyy 31.5.2021. Hakemukseen tulee liittää mm. toimialueen jokaisen kunnan päätös siitä, mihin Leader-ryhmään kunta kuuluu.

 

Etelä-Karjalassa toimii tällä hetkellä kaksi Leader-toimintaryhmää Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry ja Leader Länsi-Saimaa ry. Ohjelmakauden vaihtuessa on myös esitetty maakunnallisen Leader-toimintaryhmän perustamista. Ministeriön ohjeistuksen perusteella maakunnallinen Leader-toimintaryhmä ei kuitenkaan täytä paikallislähtöisen kehittämisen edelltyksiä.

 

Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry:n toiminnanjohtaja Riitta Bagge selostaa toimintaryhmän toimintaa kokouksen alussa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Rautjärven kunta kuuluu Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry:n toiminta-alueeseen EU:n ohjelmakaudella 2023 - 2027.             

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Etelä-Karjalan Kärki-LEADERin toiminnanjohtaja Riitta Bagge oli kokouksessa ajalla 14.00 - 14.42.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa