Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 112

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tarkastuslautakunnan vaali

 

Kh 21.06.2021 § 112 

120/00.00.01/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnassa on oltava tarkastuslautakunta. (Kuntalaki 30 §)

 

Kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja muiden lautakuntien ja valiokuntien jäsenet valitaan elokuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa (Laki vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä). Lähtökohtana on, että toimielimen toimikausi on sama kuin valtuuston toimikausi. (31 §)

 

Toimielimellä on oltava puheenjohtaja ja tarpeellinen määrä varapuheenjohtajia (33 §). Jollei varapuheenjohtajien määrästä määrätä hallintosäännössä, valinnan suorittavan toimielimen on ennen puheenjohtajiston valintaa päätettävä varapuheenjohtajien lukumäärästä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa (18 §).

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. (121 §)

 

Toimielimen puheenjohtajiston toimikausi on sama kuin toimielimen toimikausi.

 

Luottamushenkilöiden vaali toimitetaan suhteellisena, jos sitä vaatii läsnä olevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnä olevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun.

 

Varajäsenet valitaan samassa vaalissa kuin varsinaiset jäsenet. Jos varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ehdokkaat on hyväksyttävä ennen vaalia ja ehdokkaana tulee olla sekä varsinainen jäsen että tämän varajäsen. Jos varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia, valituiksi tulevat varsinaisiksi jäseniksi valittujen jälkeen seuraavaksi eniten ääniä tai korkeimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.

 

Suhteellista vaalia toimitettaessa sovelletaan, mitä kuntavaaleista vaalilaissa säädetään. Lisäksi valtuusto voi antaa määräyksiä vaalin toimittamisesta. Suhteellinen vaali ja vaadittaessa myös enemmistövaali on toimitettava suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.

 

Vaali voidaan toimittaa suljetuin lipuin sähköisessä kokouksessa vain, jos vaalisalaisuus on turvattu (Kuntalaki § 105)

 

Sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. (Tasa-arvolaki 4 a §)

 

Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Luottamushenkilön tai henkilön, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esitettävä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaalikelpoisuu-tensa arvioinnissa. (70 §)

 

Vaalikelpoisen henkilön lautakuntaan ja valiokuntaan tulee olla vaalikelpoinen valtuustoon.

 

Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole: (Kuntalaki 75 §)

1)      kunnanhallituksen jäsen,

2)      pormestari ja apulaispormestari,

3)      henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen,

4)      henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä;

5)      henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

Rautjärven kunnan hallintosäännön 8 §.n mukaan:

Tarkastuslautakunnassa on 3 jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheen-johtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Tarkastuslautakunnan varajäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. (Hallintosääntö 69 §)

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto:
1. Valitsee toimikaudeksi 2021 - 2025 tarkastuslautakuntaan kolme (3) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet,
2. Valitsee jäsenten, jotka ovat valtuutettuja, keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa