Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tiedustelu Haarikon kansallispuistohankkeen edistämiseen osallistumisesta

 

Kh 21.06.2021 § 120 

124/10.00.00/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 040 055 9034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Punkaharjun ja Haarikon alueelle on tehty aloite kansallispuiston perustamiseksi lokakuussa 2019. Aloitteen takana olivat Suomen luonnonsuojeluliitto, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon luonnonsuojelupiirit sekä paikalliset matkailutoimijat. Ympäristöministeriö päätti 17.11.2020, että kansallispuistohakemuksista jatkovalmisteluun etenee Sallan ja Evon kansallispuistot. Punkaharjun ja Haarikon alue ei edennyt jatko-valmisteluun. Punkaharju ei alueena täytä kansallispuistolta vaadittavia kriteereitä.

 

Haarikon alueen kansallispuistoaloitteen eteneminen jatkossa edellyttää laajaa vuoropuhelua maanomistajien ja alueen toimijoiden kesken yli maakuntarajojen ja tahtotilaa asian eteenpäinviemiseksi. Etelä-Karjalan maakuntahallitus linjasi kokouksessa tammikuussa 2021, että Etelä-Karjalan liiton luontoryhmä toimisi kansallispuistoa koskevan

vuoropuhelun foorumina.

 

Asian jatkovalmistelua varten Etelä-Karjalan liitto tiedustelee kuntanne kantaa ja kiinnostusta Haarikon kansallispuistoaloitetta kohtaan. Pyydämme ystävällisesti kuntanne kantaa seuraaviin kysymyksiin:

 

-          Näettekö kunnassanne kansallispuiston tavoiteltavana asiana?

-          Onko kuntanne kiinnostunut olemaan mukana jatkokeskusteluissa ja edistämään asiaa erikseen sovittavalla tavalla?

 

Etelä-Karjalan liitto on koonnut kunnille kansallispuistoasiaan liittyvää materiaalia. Artikkeleissa ja tutkimuksissa käsitellään mm. kansallis-puistojen aluetaloudellisia vaikutuksia, asukkaiden kokemia vaikutuksia sekä elinkeinojen kehittymisen mahdollisuuksia. Liitemateriaalissa on avattu Haarikko-Saarijärvi -alueelle kaavaillun kansallispuiston vaikutuksia paikallisella tasolla esimerkiksi Hiitolanjoen matkailun kehittämiseen.

 

Etelä-Karjalan liitto järjestää Haarikon kansallispuistoa koskevan tapaamisen 27.8.2021 klo 13. Tapaamiseen kutsutaan kuntien, maakuntaliittojen ja luonnonsuojelupiirien lisäksi Metsähallitus.

 

Toivomme näkemyksiänne perjantaihin elokuun 20. päivään mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Vastauksena  tiedusteluun kunnanhallitus ilmoittaa:

- Kansallispuiston perustamisen tavoittelua esitetylle Ruokolahden ja Savonlinnan alueille voidaan Rautjärven kunnan näkemyksen mukaan jatkaa. Alue on kuitenkin syrjässä olemassa olevista palveluista, joten sen merkitys voi matkailuelinkeinolle jäädä pieneksi, jos sitä ei voida liittää osaksi muiden matkailupalvelujen kehittämistä.

Hiitolanjoen liittämiseen kansallispuistoon ei ole realistisia mahdollisuuksia, mutta jokireittiä voidaan kehittää ekologisena käytävänä Laatokan ja Saimaan sekä Venäjän ja Suomen kansallispuistojen välillä kohdistetuilla suojelutoimilla jo nyt suojeluperusteiden rajoittamilla alueilla.

- Rautjärvi on valmis olemaan mukana edistämässä hanketta erikseen sovittavalla tavalla.
                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa