Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.09.2021/Pykälä 158

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Hulevesijärjestelmän vaikutusalueet ja hulevesimaksut

 

Eymplk 16.06.2021 § 47 

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

 p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

Elinympäristölautakunta päätti helmikuun kokouksessa (Eymplk 17.02.2021 § 12), että kunnan hulevesijärjestelmälle määritellään vaikutusalueet ja vaikutusalueilla sijaitseville kiinteistöille hulevesimaksut.

 

Hulevesien hallinnan lainsäädäntö on muuttui maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain uudistusten yhteydessä. Hulevesien hallinta siirrettiin kokonaisuudessaan MRL:n lukuun 13a, joka määrittelee kunnalle uusia tehtäviä. Vastuu hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueilla siirtyi kunnalle.

 

Hulevesijärjestelmän vaikutusalueet

 

Kunnan hulevesijärjestelmällä tarkoitetaan hulevesien hallintaan tarkoitettujen rakenteiden kokonaisuutta, johon kuuluvat esim. avo-ojat ja viivytysrakenteet. Rautjärven kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueet seurailevat pääosin voimassa olevien asemakaavojen rajauksia. Poikkeuksena ovat muutamat asemakaava-alueilla sijaitsevat kiinteistöt, jotka sijaintinsa perusteella eivät voi olla yhteydessä kunnan hulevesijärjestelmään. Mäkiänkilän asemakaava-alueella sijaitsevat kiinteistöt eivät kuulu kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen, koska kunnalla ei ole alueella hulevesijärjestelmää.

 

Kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueet ovat jaoteltu asemakaava-alueittain seuraavasti:

-          Raviradan hulevesijärjestelmän vaikutusalue

-          Simpeleen keskustaajaman hulevesijärjestelmän vaikutusalue

-          Rautjärven asemanseudun hulevesijärjestelmän vaikutusalue

 

Kartat hulevesijärjestelmien vaikutusalueista ovat asian liitteenä.

 

Hulevesimaksut

 

Hulevesimaksu peritään kaikilta hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevilta rakennetuilta kiinteistöiltä riippumatta siitä johdetaanko hulevesi suoraan vesistöön, maaperään imeyttämällä, ojaan tai hulevesiviemäriin. Hulevesimaksua ei peritä rakentamattomilta kiinteistöiltä. Hulevesimaksu on julkisoikeudellinen maksu, jonka periminen ei perustu sopimukseen vaan lainsäädäntöön. Hulevesimaksusta ei voi saada kokonaan vapautusta. Kunnalla ei ole hulevesien hallintaan liittyviä velvollisuuksia asemakaava-alueiden ulkopuolella. Tästä syystä hulevesimaksut eivät kosketa asemakaavan ulkopuolisia alueita eivätkä ranta-asemakaava-alueita.

 

Hulevesimaksujen laskuttaminen vaatii erillisen rekisterin perustamisen ja tarvittavien kiinteistötietojen keräämisen maksujen määrittelemiseksi. Em. syistä maksujen laskuttaminen voi tapahtua aikaisintaan ensi vuonna.

 

Esitys Rautjärven kunnan hulevesimaksuiksi 1.1.2022 alkaen:

 

 

Kiinteistötyyppi

Hulevesimaksu € / vuosi

Huom.

  1. Omakotitalot ja pientalot

30 €

 

  1. Rivitalot

0,05 * tontin pinta-ala (m²)

max. 1000 € / vuosi

  1. Kerrostalot

0,05 * tontin pinta-ala (m²)

max. 1000 € / vuosi

  1. Liikekiinteistöt, toimistorakennukset, teollisuuskiinteistöt ja varastot

0,05 * tontin pinta-ala (m²)

max. 1000 € / vuosi

 

Esimerkkejä:

-          Rivitalo 0,2 - 0,5 ha tontilla ? hulevesimaksu vuodessa = 100 - 250 €

-          Kerrostalo 1 ha tontilla ? hulevesimaksu vuodessa = 500 €

-          Teollisuuskiinteistö 10 ha tontilla ? hulevesimaksu vuodessa = max 1000 €

 

Hulevesimaksut laskutetaan kerran vuodessa em. vaikutusalueiden  kiinteistön omistajalta tai haltijoilta. Hulevesimaksuista saatavat tulot käytetään kunnan hulevesijärjestelmistä aiheutuvien kustannusten kattamiseen sekä hulevesien hallinnan kehittämiseen asemakaava-alueilla.              

Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää hulevesijärjestelmän vaikutusalueet, joilla sijaitseville kiinteistöille hulevesimaksut määräytyvät, sekä määrittää hulevesimaksut, joiden laskutus vaikutusalueilla sijaitsevilta kiinteistöiltä aloitetaan vuonna 2022.

Lautakunta esittää hulevesien vaikutusalueet ja hulevesimaksut hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kh 06.09.2021 § 158 

49/10.03.01.01/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 13a luvussa annetaan toimivalta kunnan määrämälle viranomaiselle ja monijäseniselle toimielimelle oikeuden osoittaan hulevesijärjestelmään liittyvät rajakohdat ja antaa määräyksiä hulevesien hallinnasta.

 

Rautjärven kunnan hallintosääntö määrittelee yleisesti elinympäristö-lautakunnan tehtäväksi toimia maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana ja vesihuoltolain tarkoittamana viranomaisena, mutta toimivaltaa on siirretty ainoastaan hulevesimaksun määräämisestä. Kunnanvaltuuston on hyväksyessään hulevesimaksun käyttöönoton syytä tarkentaa elinympäristölautakunnan toimivaltaa hulevesiasioissa, koska aiemmin toimivallan antaneen vesihuoltolain määräykset on kumottu.

 

Päätösvallan siirtäminen elinympäristölautakunnalle tarkoittaa sitä, että jatkossa kunnanvaltuusto päättää hulevesimaksujen perusteista ja elinympäristölautakunta hulevesiverkoston vaikutusalueesta, liittymisvelvollisuudesta ja maksujen määrämisestä alueen kiinteistöjen omistajille. Määräys on tarpeen ottaa jatkossa hallintosääntöön.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että hulevesimaksut otetaan elinympäristölautakunnan esittämässä muodossa käyttöön 1.1.2022 ja vahvistaa hulevesimaksujen perusteet.

Elinympäristölautakunnalle annetaan toimivalta päättää Maankäyttö- ja rakennuslain 13a luvun hulevesiä koskevien erityisten säännösten mukaisesti kunnan viranomaiselle ja monijäseniselle toimielimelle kuuluvista asioista.
                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa