Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikelaitos- ja lupajohtokunta
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Toimialajohtajan ajankohtaiset asiat

 

LiLu 26.10.2021 § 36  

    

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

 p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

?        Rautjärven Veden talousarvion 2021 mukaiset Simpeleen vesitornin ja asemanseudun vedenottamon aitaamiset ovat saatu valmiiksi. Samassa yhteydessä korjattiin myös Simpeleen vedenottamon 2. kaivon aitaus.

 

?        Torikadun vesihuoltoverkoston saneeraus on aloitettu 11.10.2021. Urakan on määrä valmistua marraskuun loppuun mennessä.

 

?        Kangaskosken padon purkamisen ja kosken ennallistamisen yhteydessä sijoitettiin varaukset vesihuollolle kosken niskalle.

 

?        Sähköisen luvanhakujärjestelmän Lupapisteen palvelusopimus päivitettiin tuleville vuosille.

 

?        Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus (hallituksen esitys kaavoitus- ja rakentamislaiksi on lausuntokierroksella. Lausuntoja voi antaa 7.12.2021 asti).

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho

 

Päätösehdotus Liikelaitos- ja lupajohtokunta merkitsee ajankohtaiset asiat tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa