Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.01.2022/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Simpeleen koulun ja Rautjärven lukion täyttöluvat keväällä 2022

 

Kh 31.01.2022 § 15 

23/01.01.01/2022

 

 

Valmistelija Janne Hirvonen, rehtori

 p. 040 550 2485, janne.hirvonen@rautjarvi.fi

 

Simpeleen koulussa ja Rautjärven lukiossa vapautuu seuraavia tehtäviä, joita ei voida täyttää sisäisin järjestelyin ja joiden täyttäminen on tavoitteiden mukaisen opetuksen toteutumisen kannalta välttämätöntä

 

  1. Luokanopettajan sijaisuus Simpeleen koulussa ajalle 1.2.-4.6.2022

-       opettaja siirtyy opintovapaalle

 

  1. Luokanopettaja Simpeleen koulussa (0-2 alkuopetus Otsolan toimipisteessä) 1.8.2022 alkaen toistaiseksi voimassa olevana päätoimisen tuntiopettajan tehtävänä

-       nykyinen viranhaltija jää eläkkeelle kesällä 2022

 

  1. Perusopetuksen ja lukion matemaattisten aineiden päätoiminen tuntiopettaja toistaiseksi voimassa olevana tehtävänä 1.8.2022 alkaen

-       aiempi viranhaltija irtisanoutunut kesällä 2021, täytetty määräaikaisena lukuvuodelle 2021-2022

 

  1. Luokanopettaja (alkuopetus) Simpeleen koulussa ajalle 1.8.2022.-31.7.2023

-       määräaikaisuuden peruste: yksi luokanopettajan virassa oleva opettaja toimii apulaisrehtorina ja pitää yläkoulun tunteja

 

  1. Luokanopettaja Simpeleen koulussa 1.8.2022-31.7.2023

-       3. luokan toinen opettaja

-       määräaikaisuuden peruste: ikäluokkien pienentyessä rinnakkaisluokkia tulee harvemmin

 

  1. Luokanopettaja Simpeleen koulussa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2022 alkaen

-       6. luokan opettaja

-       yksi tämän lukuvuoden luokanopettaja palaa erityisopettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään

 

  1. Laaja-alainen erityisopettaja toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2022 alkaen

-       aiempi viranhaltija jäänyt eläkkeelle vuonna 2021, täytetty määräaikaisena lukuvuodelle 2021-2022

 

  1. Valmistavan opetuksen opettaja (kuntaan muuttavien pakolaislasten opettaja) määräaikaiseen tehtävään

-       tehtävä laitetaan hakuun heti, kun valmistavan opetuksen aloitusajankohta selviää

-       määräaikainen tehtävä noin vuodeksi

 

  1. Peruskoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden päätoiminen tuntiopettaja toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.12.2022 alkaen

-       nykyinen viranhaltija siirtyy eläkkeelle ja tehtävä kannattaa laittaa haettavaksi jo kevään aikana, koska syksy on rekrytoinnin kannalta hankala ajankohta

 

  1. Koulunkäynninohjaajan tehtävä (Otsolan toimipiste) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 8.8.2022 alkaen

-       aiempi työntekijä on siirtynyt toisiin tehtäviin

-       85% työaika

 

11. Koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä lukuvuodeksi 2022-2023

-       85% työaika

-       määräaikaisuuden peruste: koulunkäynninohjaajien kokonaistarvetta tarkastellaan vuosittain

-       koulunkäynninohjaajien kokonaismäärä pysyy lukuvuotena 2022-2023 samana kuin 2021-2022

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää täyttöluvat Simpeleen koulun ja Rautjärven lukion täyttöluvat seuraaviin tehtäviin:

1. Luokanopettajan sijaisuus Simpeleen koulussa ajalle 1.2.-4.6.2022

2. Luokanopettaja Simpeleen koulussa (0-2 alkuopetus Otsolan toimipisteessä) 1.8.2022 alkaen toistaiseksi voimassa olevana päätoimisen tuntiopettajan tehtävänä

3. Perusopetuksen ja lukion matemaattisten aineiden päätoiminen tuntiopettaja toistaiseksi voimassa olevana tehtävänä 1.8.2022 alkaen

4. Luokanopettaja (alkuopetus) Simpeleen koulussa ajalle 1.8.2022.-31.7.2023

5. Luokanopettaja Simpeleen koulussa 1.8.2022-31.7.2023

6. Luokanopettaja Simpeleen koulussa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2022 alkaen

7. Laaja-alainen erityisopettaja toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2022 alkaen

8. Valmistavan opetuksen opettaja (kuntaan muuttavien pakolaislasten opettaja) määräaikaiseen tehtävään heti, kun valmistavan opetuksen aloitusajankohta selviää, määräaikainen tehtävä noin vuodeksi

9. Peruskoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden päätoiminen tuntiopettaja toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.12.2022 alkaen

10. Koulunkäynninohjaajan tehtävä (Otsolan toimipiste) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 8.8.2022 alkaen

11. Koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä lukuvuodeksi 2022-2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa