Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ukrainalaisten avustaminen

 

Kh 14.03.2022 § 37 

41/00.01.02/2022

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunnanvaltuusto päätti  7.3.2022 Muissa asioissa kaikkien valtuustoryhmien esityksestä, että Rautjärven kunta avustaa Ukrainan humanitarististä toimintaa 3.100,00 eurolla Unicefin ja Punaisen Ristin kautta.

 

Lisäksi kunnanjohtaja antoi selvityksen, että Rautjärven kuntakonserni voi tarjota 10 vuokra-asuntoa Ukrainan pakolaisille. Simmes Oy:ltä saadun tiedon mukaan heillä on mahdollisuus samanlaiseen määrään.

 

Lisäksi on todennäköistä, että yksityiset ihmiset voivat tarjoata asuntoja pakolaisille.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa käyttövaroistaan avustuksena humanitäärisen työn keräyksiin ukrainalaisten avustamiseksi 1.550,00 sekä Unicefille että Suomen Punaiselle Ristille.

Kunnanhallitus ilmoittaa, että Rautjärvelle on vuokra-asuntoihin mahdollisuus sijoittaa noin 50 ukrainalaista pakolaista. Rautjärven kunta ei osallistu pakolaisten kuljetusten järjestämiseen.

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa