Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 93

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Pitkäaikaisen lainan ottaminen

 

Kh 11.04.2022 § 63 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Kunnanvaltuusto on 13.12.2021 § 70 kohdalla talousarvion hyväksymisen yhteydessä antanut kunnanhallitukselle ja Rautjärven vesihuoltoliike-laitokselle valtuudet pitkäaikaisen lainan ottamiseen. Rautjärven Vuokratalojen lainojen konvertointi yhdeksi lainaksi on kirjattu valtuuston päätöksen 13.12.2021 § 73 kiinteistöpoliittisen ohjelman selvityksen toimenpiteisiin.

 

Rautjärven kunta

 

Talousarviolainan ottamisvaltuus

 

Hallintosäännön 8 luvun 65 §:n valtuusto päättää lainan ottamisen ja lainan antamisen periaatteista. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista.

 

Kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta ja lainan antamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita. Kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja antamiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle.

 

Rahoituslaskelmaan on merkitty lainojen lyhennyksiä pitkäaikaisen lainan osalta 278 787 euroa.  Lyhytaikaisen lainan osalta 1 500 000 euroa määrä muutetaan pitkäaikaiseksi lainaksi. Uuden lainan ottoa vuodelle 2022 on 1 538 000 euroa. Näin pitkäaikaisten lainojen muutos käytetään lainojen lyhennyksiin.

 

Valtuusto antaa kunnanhallitukselle valtuudet päättää talousarviolainan ottamisesta enintään 1 538 000 euron määrästä.

 

Rautjärven vesihuoltoliikelaitos

 

Talousarviolainan ottamisvaltuus

 

Hallintosäännön 8 luvun 65 §:n valtuusto päättää lainan ottamisen ja lainan antamisen periaatteista. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista.

 

Liikelaitos- ja lupajohtokunta päättää lainan ottamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita. Liikelaitos- ja lupajohtokunta voi siirtää lainan ottamiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle.

 

Rahoituslaskelmaan on merkitty lainojen lyhennyksiä pitkäaikaisen lainan osalta 42 000 euroa.  Uuden lainan ottoa vuodelle 2022 on 286 000 euroa. Pitkäaikaisten lainojen muutos käytetään investointien rahoittamiseen.

 

Valtuusto antaa liikelaitos- ja lupajohtokunnalle valtuudet päättää talousarviolainan ottamisesta enintään 286 000 euron määrästä.

 

 

Rautjärven Vuokratalot Oy

 

Rautjärven Vuokratalot Oy on kunnan 100 prosenttisesti omistama kiinteistöyhtiö. Vuokrataloilla oli vuoden 2021 lopussa jäljellä lainaa yhteensä 2 256 350,90 €. Lisäksi kunta on myöntänyt vuokrataloille 300.000 euron pääomalainan tilivuoden 2017 aikana. Lainojen konvertointi yhdeksi lainaksi on kirjattu valtuuston päätöksen 13.12.2021 § 73 kiinteistöpoliittisen ohjelman selvityksen toimenpiteisiin, jolla pyritään pienentämään lyhennyseriä ja lainankorkomaksuja.

 

Rautjärven kunnan ja konserniin kuuluvien Vesiliikelaitoksen ja Vuokratalojen lainat kilpailutetaan kaikki yhtä aikaa. Vesiliikelaitos ja Vuokratalot tekevät omat päätökset osallistumisesta yhteiseen kilpailutukseen. Vuokratalojen lainan osalta valtuustolta haetaan takaus ennen lainan kilpailutusta.

 

 

Kilpailutettavien lainojen määrät

 

Rautjärven kunnan kilpailutettava lainamäärä on 1 500 000 euroa. Kilpailutettavalla lainan määrällä korvataan arvioidun mukaan tarvittavan rahan tarpeen, jolla kunnan kassassa säilyy kassan riittävyys noin 27 päivää huomioiden myös Eksoten purkautumiseen liittyvät maksuerät vuoden lopulla.

 

Vesiliikelaitoksen mahdolliseen investointien toteuttamiseen kilpailutettava lainamäärä on 286 000 euroa.

 

Rautjärven Vuokratalojen nykyisten lainojen yhdistämiseen kilpailutettava lainamäärä on 1 750 000 euroa. Ennen kilpailutusta haetaan valtuustolta lainalle tarvittava takaus.

 

Rautjärven kunnan ja konserniin kuuluvien Rautjärven vesihuoltoliikelaitoksen ja Rautjärven Vuokratalot Oy:n pitkäaikaisista lainoista pyydettään tarjoukset rahalaitoksilta 6.5.2022 mennessä liitteenä olevan tarjouspyynnön mukaisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus oikeuttaa hallintojohtajan käynnistämään pitkäaikaisen lainan kilpailutuksen Rautjärven kunnan ja Rautjärven vesihuoltoliikelaitoksen sekä Rautjärven Vuokratalojen osalta, mikäli yhtiö niin päättää.   Kunnanhallitus oikeuttaa kunnanjohtajan hyväksymään kokonaistaloudellisesti edullisimman lainatarjouksen yhteenvedon perusteella nostettavaksi sovitulla tavalla ja aikana kunnan ja Rautjärven vesihuoltoliikelaitoksen sekä Rautjärven Vuokratalojen osalta, mikäli yhtiö niin päättää.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 06.06.2022 § 93 

69/02.05.04/2022

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunnan ja konserniin kuuluvien Rautjärven  vesihuoltoliikelaitoksen ja Rautjärven Vuokratalot Oy:n pitkäaikaisista lainoista pyydettiin tarjoukset rahalaitoksilta 10.5.2022  klo 14.00 mennessä liitteenä olevan tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö lähetettiin 26.4.2022 seuraaville:

 

- Etelä-Karjalan Osuuspankki

- Danske Bank Oyj

- Svenska Handelsbanken AB

- Nordea Pankki Suomi Oyj

- Kuntarahoitus Oyj

 

Tarjousaika päättyi 10.5.2022 kello 14.00. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät sähköpostilla:

 

- Etelä-Karjalan Osuuspankki

- Danske Bank Oyj

- Kuntarahoitus Oyj

 

Rautjärven vuokratalot Oy sai tarjoukset vain Kuntarahoitukselta ja Danske Oyj:ltä. Dansken tarjous ei vastannut laina-ajaltaan tarjouspyyntöä. Kunnanvaltuusto on myöntänyt 25.4.2022 Vuokratalojen lainalle 100 %:n omavelkaisen takauksen.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Rautjärven kunnanhallitus päättää, että tarjousvertailun perusteella hyväksytään kokonaistaloudellisesti edullisin Kuntarahoitus Oyj:n rahoitustarjous. Laina jaetaan kahteen osaan vaihtuva korkoiseen ja kiinteään. Vaihtuvakorkoisessa hyväksytään 6 kk Euribor -korko + marginaali 0,280 % p.a. 5 vuoden hinnoittelukatkoksella ja kiinteässä korossa : 1,770 % p.a., jossa luoton korko on kiinteä koko luottoajan. Lyhennys tasalyhenteinen 6 kk:n välein ja samoin koronmaksu 6 kk:n välein. Luotto nostetaan yhdessä erässä heinäkuussa 2022 välittömästi päätöksen saatua lainvoiman.

Rautjärven Vuokratalot Oy ja Rautjärven vesihuoltoliikelaitos tekevät päätökset omalta osaltaan lainakilpailutuksen pohjalta.
                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa