Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 137

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tukihakemus Saimaan Lokaalitapahtumalle

 

Kh 05.09.2022 § 137 

118/00.04.02/2022

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja,

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Etelä-Karjalan kylät ry hakee tapahtuma-avustusta 1.000,00 sen järjestämälle 26. - 28.8.2022 Lokaalitapahtumalle eli Valtakunnalliselle paikalliskehittäjien tapahtumalle, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Etelä Karjalassa.

 

Tuki mahdollistaa kunnan järjestöjen, pienyrittäjien ja tuottajien osallistumisen tapahtuma-alueella sijaitsevalle KarjalaisTorille ilman kustannuksia. KarjalaisToria markkinoidaan koko maakunnan alueella.

Etelä-Karjalan Kylät ry on paikallista kehittämistä edistävien verkostojen yhteistyöjärjestö. Yhdistyksen jäseniä ovat maakunnan kylä- ja kaupunginosayhdistykset, Leader -ryhmät, MTK Kaakkois-Suomi, Pro Agria Etelä-Suomi, alueen kunnat sekä maakuntaliitto. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa kylien ja kaupunginosien elinvoimaa sekä asukkaiden osallisuutta.

 

Tapahtuman sisältö koostuu temaattisista työpajoista (keskustelukammareista), joiden kärkiteemoja ovat maaseutututkimus, maallemuuton edistäminen, nuorten tulevaisuus maaseudulla, iloa ja eloa vedestä sekä kulttuuri siltojen rakentaja. Maakuntaretkillä esitellään Etelä-Karjalan helmiä: Saimaa, bioenergia tänään, rajaseutu, maakunnan kulttuurikohteet ja osaaminen. Arvokkaassa ja juhlavassa Gaalassa palkitaan valtakunnallinen Vuoden kylä, Kylätoimija ja Maaseutukasvo. Saimaa Lokaali päättyy matkailuseminaariin, jossa etsitään ratkaisuja paikallisen matkailun alueelliseen vahvistamiseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Rautjärven kunta ei  myönnä Etelä-Karjalan kylät ry:lle tapahtuma-avustusta sen järjestämälle  Lokaalitapahtumalle 26. - 28.8.2022.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Mirja Vaittinen esitti, että Saimaan Lokaalille myönnettäisiin pieni avustus. Ehdotus raukesi kannattamattomana.  Päätösehdotus tuli kunnanhallituksen päätökseksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa