Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 27


 

Vuoden 2023 arviointikertomus

 

Tarklk 16.04.2024 § 17 

 

 

 

Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj

 p.040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Kuntalain §:n 121 mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Tarkastuslautakunnan jäsenet eivät osallistu arviointikertomuksen laadintaan siltä osin, mikäli kyseessä on jäsenen oman lautakunnan alainen toiminta.

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen käsittelyn.

 

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2023 arviointikertomuksen laadinnan.

 

 

Tarklk 15.05.2024 § 22 

 

 

Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj

 p.040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

 

Tarklk 23.05.2024 § 27 

23/00.03.01/2024

 

 

Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj

 p.040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta saattaa arviointikertomuksen vuodelta 2023 valtuuston tietoon.

 

Päätös Tarkastuslautakunta saattaa arviointikertomuksen vuodelta 2023 kunnanvaltuuston tietoon.