RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.09.2024/Pykälä 90
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Eymplk 25.09.2024 § 90
3/00.01.02/2024
Elinympäristölautakunnan tutustumismatkan ajankohta ja kohde. Sovittiin, että tutustumismatkalle sopiva ajankohta voisi olla marraskuun alku. Kohde-ehdotuksena esitettiin Lahden kaupunkia ja esimerkiksi kaupungin toiminnassa toteutetut kiertotalouden ratkaisut. Tekninen johtaja selvittää asiaa.
Päivi Sivenius ehdotti, että Boccia-kentälle olisi hyvä saada roskis.
Veeti Torkkeli tiedusteli, onko elinympäristölautakunnalla terveisiä nuorten vaikuttajaryhmälle. Tekninen johtaja kertoi, että Rautjärven liikenneturvallisuusryhmän kokouksessa puheenvuoroissa nousi esiin mopojen ja mopolla ajamisen turvallisuus. Mm. Poliisi ilmaisi huolensa asian suhteen. Lisäksi vaikuttaryhmältä toivottiin rohkeaa ja aktiivista osallistumista asioihin, joilla on vaikutusta nuorten arkeen ja viihtyvyyteen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |