Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 87



 

Hyvinvointitoimialueen säästötoimenpide-ehdotukset vuodelle 2025

 

Hyvlk 12.11.2024 § 87 

97/02.02.00/2024

 

 

 

Valmistelija Anu Koistinen, hyvinvointijohtaja
p. 040 700 2941, anu.koistinen@rautjarvi.fi
 

Rautjärven kunnan kuluvan vuoden 2024 syyskuun toteuman perusteella tilikauden alijäämäksi arvioidaan noin 0,2 miljoonaa euroa. Kunnan toimintatuottojen ennustetaan syyskuun toteuman perusteella alittavan talousarvion noin 0,4 % ja toimintamenot ovat alittumassa arvion mukaan 0,3 % kuluvan talousarvion määrärahojen nähden, verotulot alittuvat tämänhetkisen tiedon mukaan 3,6 % ja valtionosuudet ylittyvät 4,7 %. Talousarvion 2025 laadinnan pohjana on ollut käyttötalouden osalta kuluvan vuoden talousarvio. Palkkoihin on tehty varaus sopimuskorotuksiin, joiden kustannusvaikutus vuositasolla on 2 % palkkakuluista.
 

Vuoden 2025 tasapainotuskeinoina 0,2 veroprosentin korotuksella (tuloveroprosentti 8,50 %) saadaan 100.000 € ja 200.000 euron käyttötalouden leikkaukset vuodelle 2025. Säästöistä konsernipalveluiden osuus on 70.000 euroa, elinvoima- ja hyvinvointilautakunta toteuttavat säästötoimia 65.000 kumpikin. (Kh 04.11.2024 § 193)
 

Hyvinvointilautakunnan säästötoimenpide-ehdotukset on koottu oheisena olevaan taulukkoon ja säästöjen kokonaissumma on 106 680.00 euroa. Säästötoimenpiteitä ehdotetaan poikkihallinnollisesti koko hyvinvointitoimialueelta, joista suurin yksittäinen säästö muodostuisi varhaiskasvatusmaksujen tuntiperusteisten asiakasmaksujen käyttöönotosta (noin 25–30 000 €), asiointiliikenteen järkeistämisestä ja harventamisesta (15 600 €) sekä yhden (1) varhaiskasvatuksen ryhmäavustajan palkkaamatta jättämisestä syksyn 2025 ajaksi (13 100 €). Euromäärällisesti pienimpiä säästöjä esitetään tehtäväksi kirjaston kirjallisuuden hankintaan (1000 €) ja liikunta-avustusten määrään (1000 €).

Hyvinvointilautakunta käsittelee säästötoimenpide-ehdotukset kokouksessaan ja esittää edelleen kunnanhallitukselle säästökohteet, joista muodostuu yhteensä 65.000 euron säästötoimi seuraavalle vuodelle. 


 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Koistinen Anu

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan hyvinvointitoimialueen säästötoimenpide-ehdotukset ja esittää edelleen kunnanhallitukselle säästökohteet, joista muodostuu yhteensä 65.000 euron säästötoimi vuodelle 2025.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyy säästötoimenpide-ehdotelman pois lukien liikunta- ja järjestöavustukset, liikunnan avustukset muille, kotoutumisen koulutukset, perusopetuksen koulutarvikekulut, Etelä-Karjalan mallista säästetään yhteensä 15 000 € sekä varhaiskasvatus säilyy maksuttomana. Yhteensä säästö 74 850 €.