RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos- ja lupajohtokunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 50
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Saatavien poistaminen Rautjärven Vesi
LiLu 10.12.2024 § 50
128/02.06.01/2024
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
Erääntyvien saatavien perintä on ulkoistettu Intrum Justitia Oy:n hoidetta-vaksi.
Hallintosäännön (5 luku 24 § kohta 10) mukaan johtokunta päättää saatavien poistamisesta. Saatava voidaan poistaa, jos velallinen on todettu varattomaksi tai muutoin saatava on epätodennäköinen. Tileistä poistaminen ei vapauta velallista maksuvelvollisuudesta, minkä takia poistettujen saatavien perintää jatketaan saatavan vanhenemiseen saakka.
Rautjärven Vesi poistettavat saatavat:
Rakentamisen ohjauksen tulosalueella ei ole poistettavia saatavia vuonna 2023.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Liikelaitos- ja lupajohtokunta päättää poistaa saatavat esityksen mukaisesti ja toteaa, että perintätoimenpiteitä tulee jatkaa soveltuvin osin.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |