RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 52
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Aloi-kunnan-osallistuminen-evakkojen-liputuspäivinä-20.-huhtikuuta-vuosittain |
| Kir-Mirja-Vaittinen-valtuusto-20241216-muut asiat |
Muut asiat
Kv 16.12.2024 § 52
Petteri Laaksosen esille tuomat asiat (lyhennelmä kirjoitettu tallenteen keskustelun perusteella):
Asemanseudun koulun keittiön uunin korjaus
- On annettu ymmärtää, ettei uuni ole korjattavissa
- Kyläläiset ovat omatoimisesti pyytäneet sähkömiehen katsomaan uunia ja se on nyt korjattu.
- Kunnanhallitus on päättänyt 9.10.2023 päättänyt ettei uunia korjata
- Kunnanhallitus on tehnyt 9.12.2024 päättänyt, että uuni on käyttökiellossa
Mirja Vaittisen kommentit:
- Kunnanhallituksen päätös 9.10.2023 ettei uutta uunia hankita, päätösvalta asiasta kuuluu elinympäristölautakunnalle
- Olen samaa mieltä siitä, että lupa uunin korjaukseen olisi pitänyt kysyä.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Josefina Nissilän kommentti
- Uunia koskeva selvitys käsitellään vasta tulevana torstaina kunnanhallituksessa
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Josefina Nissilän kommentti
- Uunia koskeva selvitys käsitellään vasta tulevana torstaina kunnanhallituksessa
Mirja Vaittisen esille tuomat asiat:
Arvoisa puheenjohtaja
Hyvät valtuutetut
Tässäkin kohtaa hyvä muistaa valtuustoryhmäni PJ;n Timo Paajasen äsken lausumat sanat;
- oikeamielisyys
- rohkeus
- viisaus
- kohtuullisuus
Suorapuheisena ihmisenä esitän asiat suoraan niin kuin tapanani on. Ja toivon, että esittämäni asiat ymmärretään ottaa asioina eikä henkilökohtaisuuksina.
Kulunut vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen valtuustovuosi. Ensimmäiset melkeinpä neljä kuukautta valtuusto ei kokoontunut kertaakaa. Ei iltakoulua, ei valtuustonkokousta. Sekä yksi kevään kokous keskeytettiin jne…keskityttiin tekemään aivan muita asioita kuten itsestään selviä käyttäytymissääntöjä jne…ja moni asia saattoi jopa jäädä liian vähälle huomiolle.
Keskityn muutamaan ajankohtaiseen asiaan..
- Kivijärven Toimintakeskuksen sisäilma
- Asiat olisi voinut hoitaa ripeämmin ja asiallisemmin myös työntekijöiden näkökulmasta. Itse asian vähättely jäi tästä päällimmäisenä mieleeni eikä se että asiaan olisi alunpitäenkin suhtauduttu asiallisesti ja työntekijöitä kunnioittavammin. Olenpa minäkin osakseni saanut vähättelyä asiaa edistäessäni, niin että siihen on jopa toisetkin valtuutetut kiinnittäneet huomion ja huomauttaneet vastapuolelleni heidän käytöksestään.
- Asemanseudun uuni
- Asemanseudun uuni–käsiteltiin Petteri Laaksosen esille tuomana
- Ilmiannon esittely 2.12. iltakoulussa.
- KH on yksipuolisesti rikkonut valtuuston päätöstä siitä, että iltakoulut on luokiteltu salaisiksi ja luottamuksellisiksi. Iltakoulussa yhdessä päätettiin, että KH käsittelee asiaa seuraan päivän 3.12. kokouksessaan salaisella listalla. Kuitenkin esittelijä oli tuonut asian esittelytekstin julkiselle listalle. Ymmärtääkseni KH:n PJ:n hyväksynnällä koska PJ vastaa esityslistoista ja pöytäkirjoista. Asian keskeneräisyyden erittäin arkaluonteisuutensa vuoksi, asia on tuotu julkiselle listalle aivan tarpeettomasti. KH on myös valinnut hallintojohtajan tekemään asiasta selvityksen KH:n kokoukseen 19.12.-24. Kysynkin että onko KH ollenkaan oikea toimielin käsittelemään tätä koko asiaa koskan KH:n pöydän ympärillä istuvista henkilöistä yli puolet ovat tästä kyseisestä asiasta tienneet jopa yli vuoden ajan. Molemmat viranhaltijat, valtuuston puheenjohtajat ja ainakin KH:n varapj. Asia olisi pitänyt vakavuutensa vuoksi käsitellä jo heti kun se on esimmäisen kerran tullut ilmi, siis yli vuosi sitten näille edellä mainitsemilleni henkilöille. Nytkin on keskiteytty siihen kuka asian on tuonut ilmi ja onko hän toiminut oikein eikä olla tarpeeksi keskitytty itse asiaan ja sen hoitamiseen. Tässä kohtaa on myös syytä muistuttaa että jokaisen kunnan työntekijän tai kunnan tytäryhtiön työntekijän tai kunnan luottamushenkilön tulee viipymättä tällaisen tiedon saamisen jälkeen tuoda asia ilmi ja käsittelyyn. Nyt näin ei ole kaikki toimineet koska asia on ollut yli vuoden ison joukon tiedossa mutta se ei siitä huolimatta ole edennyt selvitykseen asti. Itse sain asian tietooni puoli tuntia ennen valtuuston iltakoulua 2.12.24. Olen vaatinut tarkastuslautakuntaa selvittämään KH:n toimet asian tuomisesta keskeneräisenä julkiselle listalle sekä luottamuksen romuttamisesta iltakoulujen luottamuksellisuudesta. Lisäksi esitän että tämä ja muut asiaan liittyvät asiakirjat ja sopimukset tullaa ulkopuolisen tarkastajan toimesta yhteistyössä tarkastuslautakunnan kanssa käymään läpi. Ja samalla tarkastamaan kunnna muutkin sopimukset vastaavalaisten tapausten välttämiseksi.
- Näiden asioiden summana olen tullut siihen henkilökohtaiseen johtopäätökseen että en tule allekirjoittamaan tällä kuluvalla valtuustokaudella valtuuston 16.9.-24 yhdessä hyväksymää toimintaohjetta asiallisesta käyttäytymisestä 2024. Hieman epäasiallisemmin sanottuna; minun puolestani sillä paperilla voi pyyhkiä ihmiskehon seitä kohtaa mihin aurinko ei paista!
- Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisenpänä asianani esitän omasta puolestani Rautjärven kunnan kunnanvaltuutettuna ja elinympäristölautakunnan varapuheenjohtajana, edellä mainittujen asioiden käsittelytapoihin vedoten epäluottamuslausetta kunnanjohtaja Harri Anttilalle, valtuuston puheenjohtaja Taina Longalle sekä valtuuston varapuheenjohtajalle Liisa Terävälle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle Josefina Nissilälle sekä kunnanhallituksen varapuheenjohtajalle Pekka Lankiselle sekä hallintojohtaja Heli Janhuselle. Asiat tulee käsitellä viipymättä, rehellisesti. Sekä tarkastuslautakunnan ja valtuuston tulee arvioida selvityksen saatuaan mihin jatkotoimiin vielä on aihetta. Valtuusto on ylintä päätäntä valtaa käyttävä toimielin. Edellä mainittuihin asioihin vedoton, saanen epäillä. Myöskin on tullut sellainen kummallinen tunne että meillä on kunnanhallituksen pöydän ympärillä kaksi erillistä toimijaa / tahoa; varsinainen kunnanhallitus ja sitten muut läsnäolijat..
Päivi Siveniuksen esille tuomat asiat:
- Päivi Sivenius jätti Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuusaloitteen kunnan osallistumisesta evakkojen liputuspäivinä 20. huhtikuuta, vuosittain.
- Aloite on pöytäkirjan liitteenä
Merkittiin muut asiat tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |