RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 47
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Osavuosikatsaus 1 - 9/2024
Kh 09.12.2024 § 227
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
puh. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Valtiovarainministeriön Taloudellisen katsauksen mukaan Suomen talouden taantuman pohja näyttäisi olevan ohitettu. Vuositasolla
BKT kuitenkin supistuu 0,2 prosenttia vuonna 2024. Loppuvuotta kohden talouden toipumisen odotetaan vahvistuvan. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku tukevat kulutusta ja investointeja.
Yksityinen kulutus on kasvanut läpi koko sen ajan, kun hintojen ja korkojen nousu ovat heikentäneet kotitalouksien ostovoimaa. Inflaation nopea hidastuminen ja korkojen lasku helpottavat kotitalouksien taloudellista tilannetta. Yksityinen kulutus kasvaa lähes prosentin vuonna 2024, vaikka sosiaalietuuksien leikkaukset ja arvonlisäveron nosto syyskuussa hidastavatkin kulutuksen toipumista.
Työllisyys vähenee tänä vuonna reilulla 10 000 hengellä tuotannon laskun vanavedessä. Voimakkainta työllisyyden väheneminen on ollut rakentamisessa. Sen sijaan palveluissa työllisyys on edelleen noussut.
Pitkittynyt matalasuhdanne rasittaa julkista taloutta jo toista vuotta peräkkäin. Sen lisäksi vuosien 2022–2023 nopea inflaatio ja siitä seuranneet kustannuspaineet heikentävät julkista taloutta vielä lähivuosina. Hallituksen päättämistä sopeutustoimista huolimatta julkisyhteisöjen alijäämät pienenevät hitaasti.
Tasaisella käytöllä syyskuun toteumaprosentti on 75.
Rautjärven kunnan tulot ovat toteutuneet syyskuun loppuun mennessä 72 prosenttisesti ja menot 73 prosenttisesti.
Kassan riittävyys oli syyskuussa 99 päivää.
Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen 1 - 9/2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi osavuosikatsauksen 1 - 9/2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Kv 16.12.2024 § 47
47/02.02.02/2024
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
puh. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi talouden osavuosiraportin 1-9/2024.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |