Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2025/Pykälä 6


 

Esiopetuksen työpäivät lukuvuodelle 2025-2026

 

Hyvlk 21.01.2025 § 6 

36/12.07.00/2024

 

 

Valmistelija Elina Suntila, varhaiskasvatuspäällikkö

 p. 040 181 4019, elina.suntila@rautjarvi.fi

 

Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa, ja kunta on sen nojalla velvollinen järjestämään alueellaan asuville esiopetusta.

 

Esiopetus on laajuudeltaan vähintään 700 tuntia vuodessa. Rautjärven kunnassa esiopetusta annetaan lukuvuonna 2025-2026 Kivijärven yksikössä Simpeleellä ja Karhunpesän päiväkodissa Asemanseudulla. Esiopetusta annetaan neljä tuntia päivässä eli 700 tuntia lukuvuoden aikana. Työpäiviä on 175, syyskaudella 88 päivää ja kevätkaudella 87 päivää.

 

Esiopetuksen työpäivät esitetään sijoitettavaksi lukuvuonna 2025 – 2026 Simpeleen koulun työpäiviä mukaillen seuraavasti:

 

syyslukukausi 11.8.2025 - 17.12.2025

kevätlukukausi 7.1.2026 - 21.5.2026

syysloma 20. - 26.10.2025 (vko 43)

joululoma 18.12.2025 - 6.1.2026

talviloma 23.2.2026 - 1.3.2026 (vko 9)

 

Yhteensä 175 työpäivää.

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Koistinen Anu

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy esiopetuksen työpäivät lukuvuodelle 2025 - 2026 esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.