Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 05.02.2025/Pykälä 11


 

Kotiäänestys alue- ja kuntavaaleissa

 

Kesvlk 05.02.2025 § 11 

103/00.00.00/2024

 

 

 

Valmistelija Helena Myllys, keskusvaalilautakunnan sihteeri

 p. 040 181 4013, helena.myllys@rautjarvi.fi

 

 

Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.

 

Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen.

 

Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle. Ilmoitukssa on mainittava, jos em. omaishoitaja aikoo äänestää samassa yhteydessä.

 

Ilmoitus on tehtävä keskusvaalilautakunnalle kirjallisestai tai puhelimitse viimeistään maanantaina 1.4.2025 klo 16.00 mennessä.

 

Kotiäänestyksen toimittamisesta äänestäjän kotona huolehtii kotiäänestyksen vaalitoimitsija. Kotiäänestys toimitetaan jonakin ennakkoäänestyspäivänä klo 9 – 20.

 

Kunnan keskusvaalilautakunta määrää ne henkilöt, jotka toimivat kunnassa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää sen, kuka kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi määrätyistä henkilöistä toimittaa kunkin yksittäisen kotiäänestyksen.             

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Määrätään kotiäänestyksen vaalitoimitsijat.

Päätetään kotiäänestykseen liittyvän kuulutuksen julkaisemisesta, kotiäänestykseen ilmoittautumisten vastaanottamisesta sekä äänestysaikojen tiedottamisesta ilmoittautuneille

 

Päätös Kuulutus kotiäänestyksestä julkaistaan vaalien toimittamisesta julkaistavan kuulutuksen yhteydessä. Kotiäänestykseen valitaan Saara Hakman ja Pasi Heikkilä.