Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.03.2025/Pykälä 24


 

Ehdokaslistojen yhdistelmän painattaminen ja niistä tiedottaminen

 

Kesvlk 13.03.2025 § 24 

103/00.00.00/2024

 

 

 

Valmistelija Helena Myllys, keskusvaalilautakunnan sihteeri

 p. 040 181 4013, helena.myllys@rautjarvi.fi

 

 Keskusvaalilautakunnan tulee saattaa ehdokaslistojen yhdistelmä tai siinä olevat tiedot taikka tieto siitä, missä yhdistelmä on nähtävänä, äänioikeutettujen tiedoksi siten kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi ja lisäksi keskusvaalilautakunnan kokoushuoneistossa julkaistavalla ilmoituksella.

 

 Ehdokaslistojen yhdistelmä tulee hyvissä ajoin ennen vaaleja toimittta

-          kunnahallitukselle

-          vaalilautakunnille, vaalitoimikunnille, kunnan alueella olevin yleisten ennakkoäänestyspaikkojen ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijoille sekä

-          ehdokkaita asettaneiden puolueiden vaaliasiamiehille.

 

Yhdistelmiä on myös pidettävä kunnan asukkaisen saatavilla keskusvaalilautakunnan päättämällä tavalla.

 

Rautjärven kunnan kuulutukset on kuluvalla vaalikaudella julkaistu kunnan verkkosivuilla sekä Parikkalan-Rautjärven sanomissa ja Uutisvuoksessa.

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Ehdokkaita on asetettu yhteensä 44. Ehdokaslistojen yhdistelmä voidaan julkaista A3 kokoisena. Ehdokaslistoja ei ole tarpeen painattaa painotalossa, vaan listat voidaan tulostaa kunnantalon tulostimilla.
Ehdokaslistojen yhdistelmä julkaistaan luettelon muodossa kunnantalon ilmoitustaululla, kunnan verkkosivuilla sekä Parikkalan-Rautjärven sanomissa että Uutisvuoksessa. Lisäksi ehdokaslistoja on saatavilla kunnantalon asiointipisteellä.

 

Päätös Ehdokaslistojen yhdistelmiä käytetään A3 kokoisena soveltuvin osin ja tulostetaan äänestyskoppeihin A2 -kokoisena. Kunnan verkkosivuille julkaistaan ehdokaslistojen yhdistelmä sekä laitetaan näkyviin kunnan ilmoitustaululle. Asiointipisteellä listoja pidetään saatavilla.
Paikallislehtiin tehdään ilmoitus, jossa mainitaan missä ehdokaslistojen yhdistelmiä on saatavilla.