RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.04.2025/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Toimialajohtajan ajankohtaiset asiat
Eymplk 23.04.2025 § 35
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
- Kaakkois-Suomen Ely-keskukselta on saatu vahvistus, että Hiitolanjoki-paikannimikilvet asennetaaan ennen juhannusta.
- Hiitolanjoen kohteiden uusien opasteiden hankinta
- Kaakkois-Suomen Ely-keskus on todennut, ettei F49-keskustatunnuksen käytölle ole Simpeleen tapauksessa perusteita.
- Simpeleen torille on hankittu 2 kpl 4x6 m toritelttoja sekä torisuunnitelman mukaiset tuolit ja pöydät
- Änkilän hallin ja entisen teknisen varikon myyminen huutokaupalla
- Rautjärven kunnan ilmastosuunnitelman julkistamistilaisuus järjestettiin kunnantalolla 15.4.2025.
- Aseman koulurakennuksen varhaiskasvatuksen tilamuutokset
- Kasarmikankaan tapahtuma-aukion suunnittelutilanne
- Vihvilänsuon jätevedenpuhdistamon saneerauksen vaatima puhdistamon osittainen ohitus alkoi 7.4 klo 02.00 ja päättyi 13.4 klo 08.00.
- Konkalammen alueen hakkuita ei pystytty toteuttamaan suunnitellusti maaston pehmenemisen takia.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta merkitsee ajankohtaiset asiat tiedokseen.
Päätös Tekninen johtaja kertoi Hiitolanjoen opasteiden ennakoitua kalliimmasta hankintahinnasta. Lautakunta kävi keskustelun Hiitolanjoen opasteiden hankinnasta ja totesi, että kaikki lupapäätöksen mukaiset opasteet tulisi hankkia ja asentaa samalla kertaa, jotta opastuskokonaisuus saadaan valmiiksi. Muutoin lautakunta merkitsi ajankohtaiset asiat tiedokseen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |