Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 26


 

Perusopetuksen ja lukion opetusresurssin vahvistaminen lv. 2025-2026

 

Hyvlk 15.04.2025 § 26 

54/12.00.00/2025

 

 

 

Valmistelija Janne Hirvonen, rehtori

  p. 040 550 2485, janne.hirvonen@rautjarvi.fi

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Rautjärven kunnan hallintosäännön 5. luvun 26 §:n mukaan hyvinvointi-lautakunta päättää esiopetuksen, perusopetuksen koulujen ja lukion lukuvuosittaisista kokonaistuntimääristä ja opetussuunnitelmiin perustuvista lukuvuosisuunnitelmista sekä iltapäivätoiminnan kausisuunnitelmasta.

 

Lukuvuonna 2024–2025 perusopetuksen oppilasmäärä on ollut 202 oppilasta (mukana kiintiöpakolaiset valmistavassa opetuksessa) ja opetusresurssi 539,8 tuntia. Lukion opiskelijamäärä on ollut 51 ja resurssi 170,61 tuntia. Kokonaistuntimäärä pitää sisällään perustunnit, jakotunnit, tukiopetuksen, kerhotyön ja muut erityistehtävät sekä lisäksi lukiossa kerrointunnit.

 

Lukuvuonna 2025–2026 perusopetuksen oppilasmääräarvio on 183 oppilasta. Perusopetuksen opetusresurssiksi esitetään 531,2 tuntia.

 

Lukuvuonna 2025–2026 lukion opiskelijamääräarvio on 48 opiskelijaa ja lukion opetusresurssiksi esitetään 181,42 tuntia. Lukion opetusresurssin lisätarve johtuu lisää määrätystä erityisopetusresurssista ja opiskelijoiden monipuolisista kurssivalinnoista.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Koistinen Anu

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy lukuvuoden 2025-2026 perusopetuksen opetusresurssiksi 531,2 tuntia ja lukion opetusresurssiksi 181,42 tuntia.

 

Päätös Hyväksyttiin.