RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 23
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kv 26.05.2025 § 23
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
Puh. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Valtuuston kokoontumisesta on säädetty hallintosäännön III osassa.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsitel-tävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolooikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Lisäksi ilmoitus kokouksesta on toimitettu lyhennettynä julkaistavaksi Parikkalan-Rautjärven sanomissa.
Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai ni-menhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä. Nimenhuudon jäl-keen saapuvan valtuutetun on ilmoittauduttava välittömästi puheenjohtajalle. Poistumisesta kesken kokouksen on ilmoitettava puheenjohtajalle. Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Kokouskutsu on julkaistu 22.5.2025 päivänä Rautjärven kunnan verk-kosivuilla osoitteessa www.rautjarvi.fi. sekä paikallislehdissä.
Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja
Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös Ennen tämän pykälän käsittelyä Mirja Vaittinen esitti työjärjestykseen muutosta niin, että asiakohta 31 Tilintarkastus vuokralaskutuksesta 2024 käsitellään ennen asiakohtaa 28 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2024. Teemu Europaeus kannatti ehdotusta.
Liisa Terävä ehdotti, että noudatetaan alkuperäistä työjärjestystä.
Asiasta äänestettiin niin, että alkuperäinen työjärjestys oli JAA ja työjärjestyksen muutos EI. Äänestystulos 4 JAA ja 11 EI sekä 1 tyhjä. Työjärjestys muutettiin äänestyksen jälkeen niin, että asiakohta 31 Tilintarkastus vuokralaskutuksesta 2024 siirrettiin käsiteltäväksi ennen asiaa 28 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2024.
Päätös: Todettiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |