RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.05.2025/Pykälä 51
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Asemanseudun varhaiskasvatuksen tilamuutokset ja lisämääräesitys
Eymplk 21.05.2025 § 51
133/10.03.02.01/2024
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
Eymplk 19.02.2025 § 18:
”Kiinteistöstrategian toimenpiteet vuodelle 2025
Asemanseudun toimintakeskus
Ensimmäisenä selvitetään asemanseudun varhaiskasvatuksen tilantarpeet, jonka perusteella käynnistetään muutostöiden suunnittelu, jotta tilat saadaan käyttöön ennen modulaaripäiväkodin vuokrasopimuksen päättymistä maaliskuussa 2026. Suunnittelussa otetaan huomioon Simpelejärven opiston toiminnan tilantarpeet.”
Muutostöiden suunnittelu käynnistettiin 25.2.2025 suunnittelun aloituspalaverilla, johon osallistuivat elinympäristöpalveluiden edustuksen lisäksi varhaiskasvatuspäällikkö, hyvinvointijohtaja ja muutostöiden suunnittelusta vastaava arkkitehti Kimmo Hartikainen Granlund Mikkeli Oy:ltä. Suunnittelupalaverissa käytiin läpi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tilatarpeet, nykyiset lapsimäärät ja -ennusteet sekä muut rakennuksen kokonaissuunnitteluun vaikuttavat asiat.
Suunnittelupalaverin ja kohteeseen tutustumisen pohjalta suunnittelija laati ensimmäisen suunnitteluversion tilamuutoksista, jota tarkennettiin yhdessä esivarhaiskasvatuksesta vastaavien kanssa. Tarkennetun suunnitelman pohjalta muutostöille laadittiin kustannusarvio. Kustannusarvio ei sisällä piha-alueen muutostöitä.
Vuoden 2025 talousarviossa on varauduttu varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tilojen suunnitteluun Aseman koulurakennuksen yhteyteen. Rakentamisen kustannuksiin ei ole talousarviossa varauduttu. Karhunpesän modulaaripäiväkodin vuokrasopimus päättyy maaliskuussa 2026, jota ennen vaadittavat muutostyöt koulurakennuksen itäsiipeen tulisi toteuttaa. Modulaaripäiväkodin vuokrasopimus tulee irtisanoa 9 kuukautta ennen sopimuksen päättymistä.
Kokonaissuunnittelussa on otettu huomioon esiopetuksen päättyminen syksyllä 2027, jolloin itäsiiven tiloja on mahdollista hyödyntää mm. tämän hetkisiin rakennuksen eteläsiiven toimintoja varten. Eteläsiipi voidaan tarvittaessa poistaa käytöstä, jos siivelle ei ole käyttötarvetta kansalaisopiston tmv. toimesta.
Seuraavaksi Aseman koulurakennuksen käyttöä ja tilamuutoksia käsitellään lautakunnan kokouksen jälkeen kuntalaispaneeleissa 21.5.2025.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Suunnitelmat ja kustannusarvio käydään läpi kokouksessa.
Elinympäristölautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle suunnittelun perusteella laaditun kustannusarvion mukaista 110.000 € lisämäärärahaa Asemanseudun varhaiskasvatuksen- ja esiopetuksen tilojen muutostöille Aseman koulurakennuksen yhteyteen.
Lisäksi lautakunta päättää, että Karhunpesän modulaaripäiväkodin vuokrasopimus irtisanotaan päättymään maaliskuussa 2026.
Päätös Suunnitelmat ja kustannusarvio käytiin läpi kokouksessa.
Elinympäristölautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle laaditun kustannusarvion perusteella 100.000 € lisämäärärahaa Asemanseudun varhaiskasvatuksen- ja esiopetuksen tilojen muutostöille Aseman koulurakennuksen yhteyteen. Lisämääräraha sisältää piha-alueelle vaadittavat muutostyöt. Rakennuksen eteläsiipi poistetaan käytöstä esiopetuksen päättyessä 2027, jos siivelle ei ole käyttötarvetta kansalaisopiston toimesta.
Lisäksi lautakunta päätti, että Karhunpesän modulaaripäiväkodin vuokrasopimus irtisanotaan päättymään maaliskuussa 2026.
| Edellinen asia | Seuraava asia |