Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 47

Kuntayhtymäedustajat toimikaudelle 2025 - 2029

Kh 02.06.2025 § 128 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

Kuntayhtymän toimielimistä säädetään kuntalain 58 - 61:ssä. Jäsenkuntien päätösvaltaa kuntayhtymässä käyttää joko kuntayhtymän yhtymävaltuusto tai yhtymäkokous ja ei lakisääteisissä kuntayhtymissä perussopimuksessa määrätty jäsenkuntien valitsema toimielin. Yhtymävaltuuston jäsenet valitsee kunta perussopimuksessa sovitulla tavalla.

Maakuntavaltuuston jäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Maakuntavaltuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Vaalikelpoisuudesta kuntayhtymän toimielimiin säädetään kuntalain 76 §:ssä seuraavasti:

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan kuitenkin valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kuntayhtymän muihin toimielimiin tai jonka kotikunta ei ole kuntayhtymän jäsenkunta.

Kunnan henkilöstön vaalikelpoisuutta oman kuntansa luottamustoimiin on rajoitettu. Sen sijaan 76 § ei rajoita jäsenkunnan viranhaltijoiden valitsemista kuntayhtymän toimielimiin. Yhteistoiminnan luonne saattaakin joskus edellyttää enemmän viranhaltija–asiantuntemusta kuin poliittista harkintaa.

Rautjärven kunta on jäsenenä kahdessa kuntayhtymässä: Etelä-Karjalan liitto ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää yhtymävaltuusto.

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän valtuustoon kukin jäsenkunta yhden jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen peruspääomaosuuden alkavaan sataatuhatta euroa kohden. Yhtymävaltuuston jäsenen tulee olla jäsenkuntansa valtuuston jäsen tai varajäsen. Henkilökohtainen varajäsenen tulee valita samasta ryhmästä kuin varsinainen jäsen. Rautjärven kunta valitsee yhden (1) jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen.

Etelä-Karjalan liiton maakuntavaltuustoon valitaan jäsenkunnasta yksi jäsen alkavaa 5.000 asukasta kohti. Kullekin maakuntavaltuuston jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen samasta ryhmästä ja kunnasta kuin varsinainen jäsen. Maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Rautjärven kunta valitsee yhden (1) jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen.

Etelä-Karjalan liiton ja Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoissa edustettuna olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata kuntayhtymien alueella jäsenkuntien valtuustossa edustettuna olevia ryhmiä.

Kuntayhtymien poliittisesta edustavuudesta sovitaan Etelä-Karjalan kunnissa edustettuina olevien puolueiden piirijärjestöjen vetämissä valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa. Yhtymävaltuustojen poliittisen edustavuuden lisäksi neuvotteluissa sovitaan maakunnallisten kuntayhtymien ja yhtiöiden hallitusten sekä yhteislautakuntien kokoonpanosta ja edustavuudesta. Kuntien tulee valinnoissaan ottaa huomioon neuvottelujen tulokset.

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää kuntayhtymäedustajien valinnasta toimikaudeksi 2025 – 2029:
1. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymävaltuustoon valitaan yksi (1) jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen;
2. Etelä-Karjalan liiton maakuntavaltuustoon valitaan yksi (1) jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen.

Päätös Hyväksyttiin.

Kv 09.06.2025 § 47 

64/00.00.01/2025

Esittelijä Kunnanhallitus

Päätös Valtuusto valitsi kuntayhtymäedustajat toimikaudeksi 2025 – 2029 seuraavasti:

Jäsen   Varajäsen

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä/valtuusto
Jylhä Noora                   Raatikainen Markus

Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto 
Kyröläinen Mikko          Nissilä Josefina