Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 50

Kunnanjohtaja viran täyttäminen

Kh 02.06.2025 § 131 

Valmistelija Josefina Nissilä, kunnanhallituksen puheenjohtaja

Taina Lonka, kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Kunnanhallitus julisti 14.4.2025 § 73 kunnanjohtajan viran haettavaksi Kuntarekryssä 16.4. – 12.5.2025 väliseksi ajaksi kunnanvaltuuston 17.2.2025 § 7 päättämän kelpoisuusehdon mukaisesti.

Kunnahallitus päätti rekrytointi-, testaus sekä arviointipalvelujen hankinnasta 24.3.2025 § 56 Rekry Talents Oy:n Eezy Personnel -palvelusta, jonka vastaavana konsulttina on toiminut Liena Silén.

Haastatteluryhmäksi kunnanhallitus määritteli 31.3.2025 § 65 kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston.

Määräaikaan mennessä saatiin 12 hakemusta. Yhdistelmä hakemuksista on esityslistan liitteenä.

Haastatteluryhmä kutsui henkilöarviointiin ja haastatteluun:

-          Raisa Kinnunen, kauppatieteiden maisteri, Koskenpää

-          Maija Kääriäinen, terveystieteiden maisteri, Tampere

-          Tuomo Pesonen, filosofian maisteri, Tampere

-          Mikko Salmi, teologian maisteri, Oulu

-          Päivi Vauhkonen, kauppatieteiden lisensiaatti, Salo

Haastattelut pidettiin 26. ja 27.5.2025.

Haastatteluryhmä tekee esityksensä kokouksessa.

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että haastatteluryhmän esityksen mukaisesti kutsutaan henkilöt kunnanhallituksen, valtuuston puheenjohtajiston ja valtuustoryhmien puheenjohtajien jatkohaastatteluun Teamsissa 11.6.2025.

Edelleen kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään kunnanjohtajan valinnasta 16.6.2025.

Päätös Muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että haastatteluryhmän esityksen mukaisesti kutsutaan Maija Kääriäinen ja Päivi Vauhkonen kunnanhallituksen, valtuuston puheenjohtajiston ja valtuustoryhmien puheenjohtajien tai valtuustoryhmän valitsemien valtuutetun jatkohaastatteluun Teamsissa 11.6.2025 haastatteluryhmän toimintaohjeen mukaisesti. Hakijoiden yhdistelmä liitetään oheisena valtuutetuille ja haastattelussa noudatetaan toimintaohjetta. Edelleen kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään kunnanjohtajan valinnasta 16.6.2025.

Päätös: Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Kv 09.06.2025 § 50 

23/01.01.01/2025

Esittelijä Kunnanhallitus

Päätösehdotus kunnanvaltuusto kutsuu haastatteluryhmän esityksen mukaisesti Maija Kääriäisen ja Päivi Vauhkosen kunnanhallituksen, valtuuston puheenjohtajiston ja valtuustoryhmien puheenjohtajien tai valtuustoryhmän valitsemien valtuutetun jatkohaastatteluun Teamsissa 11.6.2025 haastatteluryhmän toimintaohjeen mukaisesti.

Hakijoiden yhdistelmä liitetään oheisena valtuutetuille ja haastattelussa noudatetaan toimintaohjetta. Edelleen kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään kunnanjohtajan valinnasta 16.6.2025.

Päätös Hyväksyttiin.