RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 38
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Valtuustoryhmien muodostaminen
Kh 02.06.2025 § 119
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Valtuustotyöskentelyä varten valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.
Valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi kunta voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä tuen käyttötarkoitus. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava kunnan tilinpäätöksessä. (Kuntalaki 19§)
Rautjärven kunnan hallintosäännön 82 §:n mukaan
Valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.
Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus.
Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.
Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen muodostaman uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa puolueen valtuustoryhmän nimeen.
Valtuustoryhmälle voidaan myöntää toimintarahaa valtuuston päätöksellä.
ja 83 §:n mukaan
Valtuutetun on ilmoitettava kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle valtuustoryhmään liittymisestä ja siitä eroamisesta. Liittymisilmoituksessa on oltava asianomaisen ryhmän kirjallinen hyväksyminen.
Jos valtuutettu on erotettu valtuustoryhmästä, valtuustoryhmän on ilmoitettava tästä kirjallisesti valtuuston puheenjohtajalle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen valtuustoryhmien muodostamisen menettelyn sekä valtuuston puheenjohtajalle kokouksessa mahdollisesti annettavat kirjalliset ilmoitukset.
Päätös Hyväksyttiin.
Kv 09.06.2025 § 38
62/00.00.01/2025

Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen valtuustoryhmien muodostamisen menettelyn sekä valtuuston puheenjohtajalle kokouksessa mahdollisesti annettavat kirjalliset ilmoitukset.
Päätös Valtuusto merkitsi tiedoksi Rautjärven Keskustan valtuustoryhmän 2025 – 2029, Rautjärven SDP:n valtuustoryhmän 2025 – 2029 ja perusuomalaisten valtuustoryhmän 2025 – 2029, kokoomuksen valtuustoryhmän 2025-2029 sekä Pro Rautjärvi valtuustoryhmän 2025 - 2029 kirjalliset ilmoitukset.