RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 54
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kv 16.06.2025 § 54
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
puh. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Valtuuston kokoontumisesta on säädetty hallintosäännön III osassa.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsitel-tävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolooikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Lisäksi ilmoitus kokouksesta on toimitettu lyhennettynä julkaistavaksi Parikkalan-Rautjärven sanomissa.
Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai ni-menhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä. Nimenhuudon jäl-keen saapuvan valtuutetun on ilmoittauduttava välittömästi puheenjohtajalle. Poistumisesta kesken kokouksen on ilmoitettava puheenjohtajalle. Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Kokouskutsu on julkaistu 12.6.2025 päivänä Rautjärven kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.rautjarvi.fi. sekä paikallislehdissä.
Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja
Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |