RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 62
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Eron myöntäminen Marko Puruskaiselle kunnan luottamustoimista
Kh 11.08.2025 § 177
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
puh. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Marko Puruskainen on pyytänyt eroa Rautjärven kunnan luottamustoimista paikkakunnalta muuton vuoksi.
Marko Puruskainen on toiminut valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajana ja elintmpäristölautakunnan jäsenenä sekä valtuutettuna.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
Marko Puruskaisen sijalle nousee SDP:n valtuustoryhnmän 1. varavaltuutettu Ossi Tauriainen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Marko Puruskaiselle myönnetään ero kunnan luottamustoimista vaalikelpoisuuden menettämisen takia.
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto valitsee valtuuston vaalilautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan sekä elinympäristölautakunnan jäsenen Marko Puruskaisen tilalle toimikauden loppuun saakka.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kv 01.09.2025 § 62
75/00.00.01/2025
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
puh. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Esittelijä Kunnanhallitus
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto myöntää Marko Puruskaiselle eron kunnan luottamustoimista vaalikelpoisuuden menettämisen takia.
Kunnanvaltuusto valitsee valtuuston vaalilautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan sekä elinympäristölautakunnan jäsenen Marko Puruskaisen tilalle toimikauden loppuun saakka.
Päätös Kunnanvaltuusto myönsi eron Marko Puruskaiselle päätösehdotuksen mukaisesti.
Valtuuston suhteellisten vaalien vaalilautakuntaan Marko Puruskaisen tilalle jäseneksi ja puheenjohtajaksi valittiin toimikaudeksi 2025 – 2029 Janne Hämäläinen.
Elinympäristölautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valittiin Tommi Viinanen ja varajäseneksi Santtu Vehkamaa toimikaudeksi 2025 - 2029.
| Edellinen asia | Seuraava asia |