RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 81
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sidonnaisuudet 2025
Tarklk 16.10.2025 § 41
Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj
p. 040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Tarkastuslautakunta on pyytänyt syksyn 2025 aikana kunnan uusien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuustiedot ja niistä on tehty yhteenveto.
Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta tarkastaa sidonnaisuusilmoitukset ja julkaisee sidonnaisuusilmoitusten yhteenvedon kunnan nettisivulla.
Päätös Tarkastuslautakunta tarkisti sidonnaisuudet ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle sekä julkaisee ne kunnan nettisivulla.
Kv 17.11.2025 § 81
151/00.03.01/2024
Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj
p. 040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi
Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen sidonnaisuudet.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |