Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.11.2025/Pykälä 105


 

Lausunto Simpeleen ratapihan ratasuunnitelmasta

 

Eymplk 19.11.2025 § 105 

134/07.01.04/2025

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

 p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

Väylävirasto on laatinut ratalain (110/2007) mukaisen Simpeleen henkilöratapiha ratasuunnitelman ja pyytää siitä lausuntoa Rautjärven kunnalta.

 

Väylävirasto pyytää kuntaa:

  • antamaan lausuntonsa nähtävillä olevasta suunnitelmasta ja vastineensa suunnitelmasta tehtyihin muistutuksiin
  • tarkistamaan, että ajantasaiset kaavat ja kaavamääräykset sisältyvät nähtäville asetettavaan suunnitelma-aineistoon ja hyväksymisehdotuksessa luetellut kaavat ja niiden tiedot ovat oikeat. Tarvittaessa kuntaa pyydetään täydentämään kaavojen tiedot lausunnossaan.
  • toimittamaan sähköisesti ne ratasuunnitelman käsittämälle alueelle vahvistetut tai hyväksytyt oikeusvaikutteiset kaavat, jotka eivät ole nähtävillä olevassa suunnitelma-aineistossa. Kaavat kaavamääräyksineen tulee toimittaa jokaisesta kaavasta erikseen, pelkkä kaavayhdistelmä ei ole riittävä.

 

Nähtävillläoloajan jälkeen Väylävirasto täydentää kunnan lausuntopyyntöä

muistutuksien osalta, jotta Rautjärven kunta voi lausunnossaan ottaa niihin

kantaa. Muistutusmenettely on tarkoitettu suunnittelualueen kiinteistön

omistajille ja muille asianosaisille sekä niille, joiden asumiseen, työntekoon

tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa. Muistutukset suunnitelmasta on toimitettava Väylävirastoon ennen nähtävillä oloajan päättymistä.

 

Väylävirasto pyytää, että kunta lausunnossaan ilmoittaa:

  • Kunnan toimesta tehdyt vuorovaikuttamisen ja tiedoksiannon toimenpiteet (aloittamisesta ilmoittaminen tai kuuluttaminen sekä suunnitelman nähtäville asettaminen - toteutustavat ja -ajankohdat)
  • Toteuttaako laadittu suunnitelma (valtakunnallisen ja) alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteiden toteutumista kunnan alueella.
  • Kunnan lausunnonannon ajankohtaa vastaava kaavatilanne vahvistettujen ja hyväksyttyjen oikeusvaikutteisten yleiskaavojen, asemakaavojen ja ranta-asemakaavojen osalta, sekä ovatko kaavat yhdenmukaisia ratasuunnitelman kanssa. Jos kaavoitustilanteessa on tapahtunut muutoksia nähtäville asetettavasta suunnitelmassa kuvatusta, pyydetään kuntaa yksilöimään muuttuneet kaavat lausunnossaan.
  • sisällyttääkö kunta ratasuunnitelman mukaiset rautatien suoja- ja näkemäalueiden aiheuttamat rakentamisrajoitukset asemakaavaan tai ranta-asemakaavaan.
  • onko kunta valmis luovuttamaan rautatien tekemiseen tarvittavan omistamansa maa-alueen korvauksetta rautatie tarkoituksiin.
  • onko kunnalla huomauttamista ratasuunnitelmaan sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, tukimuureihin tai muihin merkittäviin rakenteisiin.
  • onko kunnalla huomauttamista ratasuunnitelmaan sisältyviin asemakaava-alueella oleviin laskuoja-alueisiin tai laskujohtoihin.
  • onko kunnalla huomauttamista ratasuunnitelmaan sisältyviin rautatien rakentamisen ajaksi varattaviin maa-ainesten ottopaikkoihin, sijoitusalueisiin, kiertoteihin, varastoalueisiin tai varattavien yksityisten teiden tekemiseen ja/tai käyttöön.
  • Onko kunnalla muuten huomauttamista ratasuunnitelmaan.

 

Kuntaa pyydetään toimittamaan lausunto ja sen liitteet Väylävirastoon

1.12.2025 mennessä.

 

Ratasuunnitelma-aineisto on nähtävillä sähköisenä, linkki aineistoon Valtion liikenneväylien suunnittelu -palvelussa:

https://www.vayliensuunnittelu.fi/suunnitelma/1.2.246.578.5.1.3144898666.106370759/lausuntopyyntoaineistot?hash=c66e03f7ea5525db8b446ec7ce5b374860b2f9a1cea44aedae9e08255a3a6cd9997b8f4ad1cd651d0765dd10fc0e43346161f234739253841f66e9300150f786&uuid=25a0450c-4cba-421a-a89f-a787fbaa2429

 

Ratasuunnitelma

Ennen rautatien rakentamista on laadittava ja hyväksyttävä ratalain edellyttämä ratasuunnitelma.

 

Simpeleen henkilöratapihan ratasuunnitelma on osa Imatra – Joensuu rataosan kehittämistä. Ratasuunnitelman tavoitteena on parantaa turvallisuutta, tavoitettavuutta ja päivittää henkilöratapiha Väyläviraston teknisen ohjeistuksen mukaiseksi erityisesti esteettömyyden osalta.

 

Ratasuunnitelman toimenpiteillä ylläpidetään radan välityskykyä ja lyhennetään yhteysvälin Helsinki–Joensuu henkilöjunaliikenteen matka-aikaa.

 

Ratasuunnitelmassa esitetään Simpeleen asemalle uusi pysäköintialue, luiska ratapihan ali kulkevaan uuteen alikäytävään, ja alikäytävästä tukiseinin varustettu katettu käytävä ylös uudelle esteettömälle

välilaiturille. Välilaiturin pituus on 350 metriä pitkä.

 

Suunnitellut toimenpiteet edellyttävät pääraiteen 001 ja viereisen sivuraiteen 802 siirtämisen. Raiteiden 001 ja 802 uusi raideväli suoralla rataosalla on 12.21 m. Ratasuunnitelmassa esitetään huolto- ja

pelastustie uudelle laiturille, mikä on linjattu nykyisen vartioimattoman tasoristeyksen kautta pysäköintialueelle. Pelastustielle pääsy rajoitetaan huolto- ja pelastushenkilökunnan käyttöön. Pysäköintialueen ympärille rakennetaan aita, jossa on lukittava portti huolto- ja pelastustielle.

 

Ratasuunnitelmassa on arvioitu vaikutukset suojelualueisiin ja luonnonympäristöön, kulttuurihistoriallisiin kohteisiin ja maisemaan, ihmisten elinoloihin ja liikkumiseen, maankäyttöön ja kaavoitukseen, pilaantuneisiin maa-alueisiin sekä ilmanlaatuun, meluun ja tärinään. Ratasuunnitelmassa ja sen ratkaisuissa on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon maanomistusolosuhteet.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho

 

Päätösehdotus Rautjärven kunta toteaa lausuntonaan:
- Maastotöiden aloittamisesta on julkaistu väyläviraston kuulutus kunnan kotisivuilla on 21.10.2025. Yleisötilaisuudesta on tiedotettu kunnan kotisivuilla 28.4.2025. Kuulutus suunnitelmien nähtäville asettamisesta on julkaistu kunnan kotisivuille 8.10.2025. Nähtävilläolosta on myös tiedotettu kunnan some-kanavien kautta.
- Laadittu suunnitelma toteuttaa osittain alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteiden toteuttamista parantamalla rautatieaseman junaliikenteen sujuvuutta ja rautatieasemalla liikkumisen turvallisuutta. Toisaalta esitetty toteutusvaihtoehto heikentää osin junaliikenteen saavutettavuutta, koska pysäköintialueelta kuljettava matka laiturille pitenee merkittävästi. 
-  Simpeleen rautatieaseman alueen kaavamerkintä Simpele-Änkilä osayleiskaavassa on LR=rautatieliikenteen alue. Kaavatilanne vastaa lausunnonannon ajankohtaa ja kaavat ovat yhdenmukaisia ratasuunitelman kanssa.
-  Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Simpeleen rautatieaseman alueella laaditaan parhaillaan asemakaavan laajennusta, jossa rautatien suoja- ja näkemäalueiden rajoitukset on mahdollista ottaa huomioon.
- Suunnittelualueella kunta omistaa kiinteistön 689-432-2-337. Mikäli em. kiinteistölle kohdistuu suunnitelman mukaisia toimenpiteitä, kunta voi luovuttaa tarvittavan maa-alueen rautatie tarkoituksiin korvauksetta.
- Kunnalla ei ole huomauttamista ratasuunnitelmaan sisältyviin siltoihin, meluesteisiin, tukimuureihin tai muihin merkittäviin rakenteisiin.
- Suunniteltu uusi laskuoja sijoittuu suunnitelman mukaan kunnan omistamalle kiinteistölle 689-432-2-337. Laskuojaan liittyvät suunnitellut toimenpiteet tulee katselmoida maastossa yhdessä kunnan edustajan kanssa ennen toteuttamista. Muutoin kunnalla ei ole huomauttamista asemakaava-alueella oleviin laskuoja-alueisiin tai laskujohtoihin.
- Kunnalla ei ole huomauttamista ratasuunnitelmaan sisältyviin rautatien rakentamisen ajaksi varattaviin maa-ainesten ottopaikkoihin, sijoitusalueisiin, kiertoteihin, varastoalueisiin tai varattavien yksityisten teiden tekemiseen ja/tai käyttöön.
- Muutoin kunta toteaa huomautuksena ratasuunnitelmaan, että valituksi tulleessa vaihtoehdossa 1, esteetön reitti parkkipaikalta laiturille on kohtuuttoman pitkä. Jos junaan nousu tapahtuu laiturin pohjoisimmasta osasta, matkaa parkkipaikalta nousukohtaan tulee reilusti yli puoli kilometriä, joka heikentää merkittävästi junaliikenteen esteetöntä saavutettavuutta. Muissa vaihtoehdoissa esteettömän reitin pituus on huomattavasti lyhyempi vaihtoehtovertailun perusteella. Vertailussa on ehdotettu jatkosuunnittelun pohjaksi vaihtoehtoa 3.

 

Päätös Elinympäristölautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisen lausunnon seuraavalla lisäyksellä:

Elinympäristölautakunta pyytää Väylävirastolta selvitystä, miksi suunnitelmassa on päädytty toteutusvaihtoehtoon 1 vaihtoehtovertailussa esitetyn vaihtoehto 3 sijaan.