RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos- ja lupajohtokunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 67
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Rautjärven kunnan lausunto Ruokolahden kunnan rakennusjärjestysehdotuksesta
LiLu 09.12.2025
31/00.04.01/2025
Valmistelija Ari Haapsaari, rakennustarkastaja
p. 040 153 4353, ari.haapsaari@rautjarvi.fi
Ruokolahden kunnan rakennusjärjestysehdotus on merkittävä päivitys, joka perustuu uuden rakentamislain voimaantuloon. Rautjärven kunta pitää ehdotusta pääosin perusteltuna ja kannatettavana. Lausunnossamme tuomme esiin seuraavat huomiot:
6 Luku
25.1 Pohjaveden suojelu ja pilaantumisen estäminen.
Kohdassa voisi huomioida kunnan ympäristönsuojelumääräykset, jossa käsitellään pohjaveden suojelusta ja pilaantumisen estämisestä.
7 luku.
30. Luonnon monimuotoisuus:
Selvitysvaatimuksiin voisi olla hyvä lisätä seuraavaa:
Lisäksi rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuus on selvittää tarvittaessa, miten rakentamisen tai muun toimenpiteen yhteydessä huomioidaan vesilain ja luonnonsuojelulain nojalla suojellut luontotyypit, rauhoitetut lajit, uhanalaiset lajit, Euroopan unionin tiukkaa suojelua edellyttävien lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat sekä mahdolliset vaikutukset Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojelun perusteena oleviin luontoarvoihin.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Rautjärven kunnan Liikelaitos- ja lupajohtokunta pitää Ruokolahden rakennusjärjestysehdotusta hyvänä lähtökohtana ja suosittelee edellä mainittujen tarkennusten huomioimista ennen hyväksymistä.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |