RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 61
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Eymplk 27.05.2026 § 61
5/00.01.02/2026
Nuorisovaltuusto on keskustellut pumptrack-radan mahdollisesta sijoituspaikasta Simpeleen kirjaston viereen. Se koettiin sopivana alueena radan sijoittamiselle.
Janne Lattu välitti saamaansa viestiä, jonka mukaan Simpeleen keskustan kokoontumispaikkaa olisi käytetty aktiivisesti alkoholin nauttimiseen. Lautakunta keskusteli päihteiden käytön kieltävän kyltin asentamisesta kokoontumispaikalle.
Airsoftia harrastavat nuoret olivat tiedustelleet Janne Latulta, onko kunnalla osoittaa aluetta Airsoftin harrastamista varten. Asiaan liittyen voi olla suoraan yhteydessä tekniseen johtajaan.
Rautjärven kyläyhdistys on esittänyt Asemanseudun torin linja-auto pysäkin katoksen maalaamista talkootyönä. Tekninen johtaja lupasi, että kunta voi hankkia talkoita varten maalit ja asiasta voi olla yhteydessä kunnossapitoinsinööriin.
Mikko Kyröläinen tiedusteli Leirimajan myynnin tilanteesta ja myynnin edistämisen mahdollisuuksista. Tekninen johtaja kertoi, että asia tuodaan kunnanhallituksen listalle.
Lähdepolun notkossa on Kyröläisen saamien tietojen mukaan vanha kaivo, jonka kansisto on huonossa kunnossa ja aiheuttaa vaaraa erityisesti alueella liikkuville lapsille. Elinympäristöpalvelut tarkastavat asian.
Tulilammen uimarannalla on pidetty talkoot. Janne Hämäläisen mukaan matonpesupaikan altaisiin toivotaan siivilöitä tai ritilöitä estämään putkien tukkeutuminen.
Tommi Viinanen kysyi Simpeleen koulu lisätilan purkamisen ja mopo- ja pyöräparkin ennalistamisen vaikutuksista tekonurmen käyttöön. Työt saattavat aiheuttaa lyhytaikaisia muutoksia alueen liikennejärjestelyihin, mutta eivät todennäköisesti vaikuta tekonurmen käyttöön.
| Edellinen asia | Seuraava asia |