Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.11.2021/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja työohjelma

 

Tarklk 17.11.2021 § 54 

63/00.03.01/2021

 

 

Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj

 p. 040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Kuntalain §:n 121 mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Arviointikertomuksen lisäksi tarkastuslautakunta laatii tilikaudelle 2022 sisäisen työohjelman.             

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käsitellään arviointikertomussuunnitelma ja tarkastuslautakunnan työohjelma.

 

Päätös Käsiteltiin tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja arvioinnin vuosityöohjelma.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa