Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.05.2021/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Hallintosääntö 2021

 

Kh 15.02.2021 § 23 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset toimielimistä ja johtamisesta. Hallintosäännön tulee täyttää kuntalain 90 §:n vaatimukset.

 

Rautjärven kunnan hallintosääntö kirjoitettiin uudelleen muuttuneen kuntalain mukaiseksi ja hyväksyttiin noudatettavaksi valtuustokauden alkaessa 1.6.2017 ja siihen tehtiin 1.5.2019 voimaan tulleita muutoksia tehtävien ja organisaation muutosten huomioimiseksi.

 

Kunnan hallintosääntöä on nyt tarpeen päivittää uuden valtuustokauden alkaessa 1.6.2021.

 

Valtuustoryhmien neuvottelun tuloksena 14.12.2020 § 49 valtuuston kooksi päätettiin 17 sekä samalla tehtiin periaatepäätös kunnanhallituksen koon pienentämisestä viiteen ja yhdestä varapuheenjohtajasta.

 

Muita valmisteltavia muutoksia ovat:

-          viranhaltijoiden toimivaltasäännökset organisaation muutosten takia

-          etä- ja sähköisten kokousten järjestämisedellytysten täsmentäminen

-          tiedonhallintalain edellyttämät muutokset

-          häiriötilanteiden ja poikkeusolojen erityistoimivalta

-          palkkioiden ja korvausten määrät

 

Hallintosääntömuutosesitys tulee kunnanhallituksen käsittelyyn 8.3.2021 ja  edellen valtuustoon 22.3.2021.

 

Kunnanjohtaja selostaa valmistelutilannetta kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi hallintosäännön valmistelutilanteen ja antaa ohjeet jatkovalmistelua varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tarklk 25.02.2021 § 4 

 

 

Valmistelija Päivi Sivenius, tark.ltk.pj

 p. 045 180 3386, paivisiv@gmail.com

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi hallintosäännön valmistelutilanteen.                           

 

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi hallintosäännön valmistelutilanteen.

 

Kh 08.03.2021 § 38 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Johtoryhmä on käsitellyt esityksen hallintosäännön muutoksista ja muutoksia on tehty palautteen perusteella.

 

Aiemmin mainittujen muutosten lisäksi muutoksia on tehty palkkiosääntö -osuuteen. Palkkioperusteissa on otettu huomioon sähköisten kokousten ja sähköisen allekirjoituksen tuottamat vaikuktukset. Ansionmenetyksen perusteeseen on lisätty kokousajan lisäksi yksi tunti, jolla korvataan matka-aikaan ja ryhmäkokouksiin käytettävää aikaa.

 

Palkkioliitteeseen esitetään 8 % korotusta, joka vastaa kunta-alan palkkojen muutosta vuodesta 2017.

 

Esityslistan oheisena on esityksen muutosten vertailu voimassa olevaan hallintosääntöön.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää hallintosäännön kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ja voimaan tulevaksi 1.6.2021 lukien. Voimaan tulevalla hallintosäänöllä kumotaan kaikki aikaisemmat hallintosäännöt.                           

 

Päätös Kunnanhallitus siirsi asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

 

 

Kh 29.03.2021 § 52 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kuntavaalit siirtyvät pidettäväksi 13.6.2021 ja tällöin uusi valtuustokausi alkaa aikaisintaan 1.8.2021. Hallintosäännön muutokset on ajoitettu valtuustokauden vaihteeseen, joten hallintosäännön voimaantuloa on tarpeen muuttaa.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää hallintosäännön kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ja voimaan tulevaksi 1.8.2021 lukien. Voimaan tulevalla hallintosäännöllä kumotaan kaikki aikaisemmat hallintosäännöt.                           

 

Päätös Hallintosääntöesityksetä poistettiin esittelijän esityksestä kohta sähköisestä pöytäkirjan tarkastamisesta maksettavan palkkion alentaminen 50 prosentilla. Keskustelun kuluessa Timo Paajanen teki esityksen hallintosääntöluonnokseen Mikko Kyröläisen kannattamana, että kokouspalkkioihin tehdään indeksikorotus ainoastaan ansionmenetyksen korvauksiin, ei muihin palkkioihin. Taina Lonka teki esityksen hallintosääntöluonnokseen Minna Rasimuksen kannattamana, että kunnanhallituksen jäsenmäärä pidetään 7 jäsenessä.

Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty kaksi hallintosäännön päätösehdotuksesta poikkeava ehdotus, asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja esitti, että äänestykset suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Ensimmäisenä äänestetään kokouspalkkioiden korotus koskevasta esityksestä ja ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Timo Paajasen  tekemää ehdotusta, äänestävät EI.

Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 JAA-ääntä (Taina Lonka, Teemu Europaeus, Minna Rasimus ja Harri Huhtanen) ja 3 EI-ääntä (Timo Paajanen, Mikko Kyröläinen ja Mirja Vaittinen).

Puheenjohtaja totesi äänin 4-3 päätösehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

Toisessa äänestyksessä äänestetään kunnanhallituksen kokoa koskevasta esityksestä ja ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Taina Lonkan tekemää ehdotusta, äänestävät EI.

Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 JAA-ääntä (Mikko Kyröläinen, Timo Paajanen ja Mirja Vaittinen) ja 4 EI-ääntä (Taina Lonka, Teemu Europaeus, Minna Rasimus ja Harri Huhtanen).
Puheenjohtaja totesi äänin 3-4 Taina Lonkan esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

Merkitään pöytäkirjaan, että eriävän mielipiteen jättivät Timo Paajanen, Mirja Vaittinen ja Mikko Kyröläinen molempien äänestettyjen asioiden osalta.

 

 

Työtk 30.03.2021 § 13 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedoksi hallintosääntö 2021 esityksen ja toteaa ettei sillä ole huomauttamista esitettyihin muutoksiin.             

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kh 10.05.2021 § 70 

 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi>

 

Oppivelvollisuuslain muutos edellyttää myös toimivaltasäännösten ottamista hallintosääntöön 1.8.2021 lukien.             

 

Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuden. Perusopetuksen järjestäjän tehtävänä on ohjata ja valvoa, että sen viimeisen vuosiluokan oppilaana oleva oppivelvollinen täyttää hakeutumisvelvollisuutensa ennen perusopetuksen päättymistä.

 

Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on ohjata ja valvoa, että sen opiskelijana oleva oppivelvollinen täyttää säädetyn hakeutumis-velvollisuutensa.

 

Oppivelvolisuuslain mukaan asuinkunnalla on oppivelvollisuuden toteutumisen ohjaus- ja valvontavastuu ja tehtävänä on kahden kuukauden kuluttua vastuun alkamisesta osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikka tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa, työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa tai tarvittaessa muiden tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin.

 

Oppivelvollisuuden keskeyttämiestä päättää koulutuksen järjestäjä. Päätöksen tekee asuinkunta, jos henkilö ei ole keskeytyshetkellä opiskelijana.

 

Koulutuksen järjestäjä päättää majoitus- ja matkakorvausten myöntämisestä sekä maksuttomuuden laajuudesta ja pidentämisestä.

 

Lisäksi hyvinvointijohtajan päätösvaltaan tulee lisätä esiopetuksen ottamisesta päättäminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää hallintosääntöehdotukseen lisäyksenä:
§ 26 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimiala
Hyvinvointilautakunnan tehtävänä
13. Vastata oppivelvollisuuteen liittyvän ohjaus- ja valvontavastuun järjestämisestä
Hyvinvointilautakunta päättää
14. tutkintapyynnön tekemisestä huoltajan oppivelvollisen valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä

§ 30 Toimialajohtajien toimivalta
Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja päättää
8. oppivelvollisuuden keskeyttämisestä,
9. majoitus- ja matkakorvausten myöntämisestä oppivelvolliselle sekä maksuttomuuden laajuudesta ja pidentämisestä,
10. opiskelupaikan osoittamisesta oppivelvolliselle.

§ 32 Viranhaltijoiden toimivalta
Hyvinvointijohtaja päättää
1. lapsen ottamisesta varhaiskasvatukseen, perhepäivähoitoon ja esiopetukseen,

Simpeleen koulun ja Rautjärven lukion rehtori
vastaa
5. koulun oppilaiden oppivelvollisen hakeutumisvelvollisuuden valvonnasta.
päättää
28. perusopetuksen ja lukion oppilaan laajennetun oppivelvollisuuden keskeyttämisestä,
29. peruskoulun ja lukion laajennetun oppivelvollisuuden oppilaan majoitus- ja matkakorvausten myöntämisestä oppivelvolliselle sekä maksuttomuuden laajuudesta ja pidentämisestä.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että pidettiin tauko klo 15.52 - 15.55.

 

 

 

Kv 17.05.2021 § 12 

47/00.01.01/2021

 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi>

 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy hallintosäännön liitteen mukaisena. Hallintosääntö tulee voimaan 1.8.2021 lukien.                           

 

Päätös Keskustelun kuluessa Timo Paajanen teki SDP:n ryhmäesityksen Päivi Siveniuksen kannattamana, että kunnanhallituksen jäsenmääräksi määritetään hallintosääntöön 5 jäsentä. Timo Paajanen teki SDP:n ryhmäesityksen Päivi Siveniuksen kannattamana, että kokouspalkkioihin (palkkiot a-m) ei tehdä indeksitarkistusta vain ainoastaan ansionmenetyksen korvauksiin tehdään indeksikorotus.

Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty kaksi hallintosäännön päätösehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta, asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja esitti, että äänestykset suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Ensimmäisenä äänestetään kunnanhallituksen kokoa koskevasta esityksestä ja ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Timo Paajasen tekemää ehdotusta, äänestävät EI.

Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä ja 10 EI-ääntä

Puheenjohtaja totesi äänin 9-10 Timo Paajasen ehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi. Kunnanhallituksen jäsenmääräksi hallintosääntöön määritettiin 5 jäsentä.

Toisessa äänestyksessä äänestetään kokouspalkkioiden korotusta koskevasta esityksestä ja ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Timo Paajasen tekemää ehdotusta, äänestävät EI.

Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä ja 10 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi äänin 9-10 Timo Paajasen ehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi. Kokouspalkkioihin ei tehdä indeksikorotusta vain ainoastaan ansionmenetyksen korvauksiin tehdään indeksikorotus.

Kunnanvaltuusto hyväksyi muutoin hallintosäännön liitteen mukaisesti edellä päätetyillä kohdilla muutettuna. Hallintosääntö tulee voimaan 1.8.2021. Voimaan tulevalla hallintosäännöllä kumotaan kaikki aikaisemmat hallintosäännöt.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa