Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2021/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Henkilöstökertomus 2020

 

Kh 29.03.2021 § 54 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunta on laatinut henkilöstökertomuksen vuodelta 2020. Henkilöstökertomus noudattaa Kuntatyönantajan suositusta henkilöstö-raportoinnissa.

 

Henkilöstökertomuksen tarkoituksena on antaa päättäjille, esimiehille ja henkilöstölle kuntatason henkilöstötavoitteiden seurantaan ja tilastotietoihin perustuva kokonaiskuva kunnan henkilöstövoimavarojen tilasta ja kehityksestä vuonna 2020. Lisäksi em. historiatiedot toimintaympäristön ja henkilöstörakenteen sekä osaamistarpeiden muutoksista, antavat mahdollisuuden päättäjille ja koko henkilöstölle suunnata oikein tulevia henkilöstötoimenpiteitä.

 

Rautjärven kunnan henkilöstömäärä ajankohtana 31.12.2020 oli 116, kun vastaava luku 31.12.2019 oli 128. Luvut kuvaavat henkilöstömäärää, joka oli 31.12. palvelussuhteessa kuntaan.

 

Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli kertomusvuoden lopussa 48,3 vuotta (v. 2019: 48,7 vuotta). Sukupuolijakaumaltaan kunta on selvästi naisvaltainen organisaatio, sillä edellisten vuosien tapaan naisia 76,8 % (75,0 %) ja miehiä 23,2 % (25,0 %).Koko henkilöstöstä kokoaikaisten palvelussuhteiden määrä oli 89,89 % ja osa-aikaisten määrä oli 10,11 %.

 

Keskimäärin sairauspoissaoloja oli 14,8 kalenteripäivää henkilöä kohden koko henkilöstö huomioiden (vuonna 2019: 12,1 päivää).  Sairaslomien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Vakuutusyhtiölle ilmoitettuja työtapaturmavahinkoja oli yhteensä 1 kpl, josta korvattuja vahinkoja oli 1 kappaletta.

 

Kevan tietojen mukaan kertomusvuonna kunnan henkilöstöstä siirtyi eläkkeelle yhteensä 3 henkilöä (v. 2019: 5 henkilöä).

 

Palkkojen ja palkkioiden kustannukset olivat yhteensä 4 013 984 euroa. Palkat ja palkkiot laskivat 7,76 % edellisestä vuodesta.

 

Oheismateriaalina henkilöstökertomus vuodelta 2020 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2020 tiedokseen ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.                           

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Työtk 30.03.2021 § 11 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Hämäläinen Eija Rautjärvi

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2020.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tarklk 13.04.2021 § 15 

 

 

Valmistelija Päivi Sivenius, tark.ltk.pj

 p. 045 180 3386, paivisiv@gmail.com

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee henkilöstökertomuksen 2020 tiedokseen ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.                           

 

Päätös Käsittelyä jatketaan 15.4.2021 kokouksessa.

 

 

Tarklk 15.04.2021 § 21 

76/01.00.02/2021

 

 

Valmistelija Päivi Sivenius, tark.ltk.pj

 p. 045 180 3386, paivisiv@gmail.com

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee henkilöstökertomuksen 2020 tiedokseen ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.                           

 

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen v. 2020 ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa