Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Laaja hyvinvointisuunnitelma 2022 -2025

 

Hyvlk 27.01.2021 § 8 

 

 

Valmistelija Virpi Nevalainen, hyvinvointijohtaja

 p. 040 700 2941, virpi.k.nevalainen@rautjarvi.fi

 

Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan yksi keskeisimmistä tehtävistä (kuntalaki 410/2015, 1 §).  Tehtävä tulee säilymään kunnilla edelleen myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhteydessä. Hyvinvoinnin edistäminen tulee näkyä myös kuntastrategiassa (410/2015, §37).

 

Hyvinvointitavoitteiden tulee perustua arvioon nykytilasta ja odotettavista olevista muutoksista toimintaympäristössä. Tavoitteiden asettaminen edellyttää asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden sekä niihin vaikuttavien tekijöiden seuraamista väestöryhmittäin. Seurantatietoa tulee olla myös kunnan palveluissa toteutetuista toimenpiteistä, joilla on pyritty vastaamaan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Terveydenhuoltolain (1326/2010 § 12) mukaan sekä hyvinvoinnin tilasta että toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Lisäksi kerran valtuustokaudessa on valmisteltava laajempi hyvinvointisuunnitelma/ kertomus.

 

Laaja hyvinvointisuunnitelma on tiivis kuvaus

 

-          kunnan toteuttamasta hyvinvointipolitiikasta

-          väestön terveydestä ja hyvinvoinnista

-          väestöryhmien välisistä hyvinvointi- ja terveyseroista

-          terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutoksista

-          palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kyvystä vastata hyvinvointitarpeisiin

-          ehkäisevän työn kustannuksista ja mahdollisista vaikutuksista sekä

-          tavoitteista ja toimenpiteistä.

 

Rautjärven kunnan kuntastrategia on valmistumassa seuraavalle valtuustokaudelle 2021-2025. Kuntastrategiassa on määritelty tavoitteet kunnan toiminnalle tuleviksi vuosiksi. Samassa yhteydessä valmistellaan myös kunnan laaja hyvinvointisuunnitelma, jossa huomioidaan kuntastrategiassa määritellyt tavoitteet. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä ja kuntalaisten hyvinvointia tukemalla pyritään tukemaan näiden strategisten tavoitteiden toteutumista.

 

Seuraavaksi valtuustokaudeksi valmistuu myös uusi maakunnallinen, kuntien yhteinen laaja hyvinvointisuunnitelma. Sen vastuutahona on Eksote ja se valmistellaan yhteistyössä kuntien kanssa.  Alueellinen hyvinvointikertomus on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja eriarvoisuuden vähentämisen strategisen johtamisen työkalu ja yhteistyön väline kuntien ja maakuntien välillä. Alueellisesti on sovittu tulevalle valtuustokaudelle hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopistealueet: terveelliset elintavat, mielenhyvinvointi ja työllisyys. Nämä painotettavat osa-alueet huomioidaan myös Rautjärven kunnan omassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulevana valtuustokautena.

 

Rautjärven kunnan tulevaa laajaa hyvinvointisuunnitelmaa pääpiirteissään on esitelty kuntastrategian kuulemistilaisuudessa 12.1.2021. 

 

Hyvinvointisuunnitelman eteneminen

 

Alueellinen laaja hyvinvointisuunnitelma tulee kuntiin kommenteille helmi-maaliskuussa. Alueellisen suunnitelman luonnosta käsitellään kunnan hyvinvointitiimissä ja sen pohjalta edetään kunnan oman laajan hyvinvointisuunnitelman tekemisessä. Alueellisen hyvinvointisuunnitelman huomioiminen kunnan omassa suunnitelmassa on tarkoituksenmukaista, jotta suunnitellut toimenpiteet eivät ole päällekkäisiä tai toisiaan poissulkevia vaan tukevat ja vahvistavat toisiaan.  Alueellinen laaja hyvinvointisuunnitelman 2021 - 2025 tullaan hyväksymään toukokuun aikana, jonka jälkeen Rautjärven kunnan oma laaja hyvinvointisuunnitelma viimeistellään ja tuodaan päätöksentekoon. Kunnan hyvinvointitiimi on aktiivisesti mukana suunnitelman tekoprosessissa. Lisäksi ennen päätöksentekoa järjestetään kuntalaisille mahdollisuus kommentoida suunnitelmaa.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Virpi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee laajan hyvinvointisuunnitelman 2021-2025 valmistelun etenemisen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja annetaan edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Kh 15.02.2021 § 22 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee laajan hyvinvointisuunnitelman 2021-2025 valmistelun etenemisen tiedoksi ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 22.02.2021 § 5 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Oheismateriaalina estys hyvinvointisuunnitelman 2021 - 2025 valmistelun etenemisestä.

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee laajan hyvinvointisuunnitelman 2021-2025 valmistelun etenemisen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

Hyvlk 30.11.2021 § 89 

 

 

 

Valmistelija Virpi Nevalainen, hyvinvointijohtaja

 p. 040 700 2941, virpi.k.nevalainen@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunnan laaja hyvinvointisuunnitelma 2022 -2025 on edennyt päätöksentekoon. Koska suunnitelman toimeenpano pääsee alkamaan vasta vuoden 2022 alusta alkaen, suunnitelma ajoitetaan vuosille 2022 -2025. Laaja hyvinvointisuunnitelma pitää sisällään raportoinnin vuosilta 2017 - 2021 sekä suunnitelman että toimenpiteet tavoitteineen vuosille 2022 -2025.

 

Kunnan hyvinvointitiimi on kokoontunut kaksi kertaa käsittelemään suunnitelmaan liittyviä asioita.  Ensimmäisellä kerralla 14.9.2021 käsiteltiin Eksoten alueellista hyvinvointiraportia 2017-2021 sekä hyvinvointisuunnitelmaa 2021-2025, joka toimii Rautjärven kunnan kuntastrategian lisäksi perustana nyt esiteltävälle ja päätöksenteossa olevalle kunnan omalle laajalle hyvinvointisuunnitelmalle. Toisen kerran hyvinvointitiimi kokoontui 11.11.2021, jolloin käytiin läpi nyt päätöksenteossa olevaa suunnitelmaa ja toimenpide-ehdotuksia.

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyen valtuutetuilla oli 2.11.2021 iltakoulu, jossa Eksoten hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen yksik esitteli hyte-työhön liittyvää yhteistyötä tällä hetkellä sekä mahdollista yhteistyötä tulevan hyvinvointialueen kanssa.

 

Laaja hyvinvointisuunnitelma 2022 - 2025 on esitelty johtoryhmässä 23.11.2021 ja siihen on tehty siellä esille tulleet asiat.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Virpi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy Rautjärven kunnan hyvinvointiraportin vuosilta 2017 -2021 ja laajan hyvinvointisuunnitelman vuosille 2022 - 2025 sekä esittää edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle.                           

 

Päätös Hyväksyttiin ja esitetään edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

Kh 07.12.2021 § 252 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Hyvinvointikertomus -osuudessa on laajasti kuvattu kuntalaisten hyvinvoinnin muutoksia edellisen hyvinvointikertomuksen laadinnan jälkeen.

 

Hyvinvointisuunnitelman lähtökohtana ovat hyvinvointi-indikaattorien lisäksi kuntastrategian ja sen päivityksen tavoitteet ja toimenpiteet.

 

Tekstissä oleva laaja indikaattoriaineisto kuitenkin heikentää kertomuksen luettavuutta ja indikaattorit ovat osittain vaikeasti tulkittavia.

 

Omana seurattavana kokonaisuutenaan on esiin nostettu vuonna 2023 käyttöön otettava valtionosuusperusteen HYTE-kertoimen indikaattorit.

Hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet on painotettu teemoittain koko väestön lisäksi ikäryhmittäin lapsiin ja nuoriin, työikäisiin ja ikääntyneisiin. Hyvinvointisuunnitelman teemat ovat:

-          Terveelliset elämäntavat

-          Mielen hyvinvointi

-          Työllisyys

-          Osallisuus

 

Hyvinvointisuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden niiden seurannassa käytettävien mittareiden määrä tarpeettoman suuri.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus tutustuu laajaan hyvinvointisuunnitelmaan ja päättää palauttaa sen jatkovalmisteluun sekä antaa jatkovalmisteluohjeet.

Jatkovalmistelussa tulee kiinnittää huomio esittämistapaan ja tavoitteissa tulee keskittyä olennaisiin kehittämistarpeisiin sekä selkiyttää toimenpiteden toteuttamisvastuita. Ennen valtuuston päätöskäsittelyä on tarpeen esitellä hyvinvointikertomus ja käsitellä hyvinvointisuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet valtuuston iltakoulussa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 21.02.2022 § 24 

 

 

Valmistelija Virpi Nevalainen, hyvinvointijohtaja

 p. 040 700 2941, virpi.k.nevalainen@rautjarvi.fi

 

Laaja hyvinvointisuunnitelma 2022- 2025 on jaettu kahteen osaan. OSA I on hyvinvoinkertomus vuosilta 2017 - 2021. Siinä on koottu eri lähteistä tietoa kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niihin liittyvistä tekijöistä. Indikaattoreita on valittu THL minimitietosisällöstä. Minimitietosisällön tarkoituksena on auttaa kuntia ja alueita valitsemaan ne indikaattorit, joilla voi riittävän tarkasti seurata asukkaiden hyvinvoinnin tilaa. Sopivat indikaattorit auttavat ohjaamaan resursseja ja seuraamaan toiminnan vaikutuksia. Osa indikaattoreista on valittu kunnan oman seurantatarpeen mukaisesti.

 

OSA II on laaja hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022 - 2025. Siinä on kuvattu ne painopistealueet, jotka ovat tärkeitä kehittämisen kohteita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä seuraavina vuosina. Suunnitelman tärkeä osa on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpidesuunnitelma vuosille 2022 - 2025. Toimenpidetaulukko on tämän osan lopussa.

 

Laaja hyvinvointisuunnitelma 2022 - 2025 on esitelty valtuuston iltakoulussa 7.2.2022. Suunnitelmaluonnos on jaettu valtuutetuille iltakoulun jälkeen mahdollista kommentointia varten. Palautetta ja kommentteja ei ole tullut.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää laajan hyvinvointisuunnitelman 2022 - 2025 kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kv 07.03.2022 § 5 

38/00.01.02/2021

 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

 

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy laajan hyvinvointisuunnitelman 2022 - 2025.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa