Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Henkilöstökertomus 2021

 

Työtk 22.03.2022 § 6 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunta on laatinut henkilöstökertomuksen vuodelta 2021. Henkilöstökertomus noudattaa Kuntatyönantajan uusinta suositusta henkilöstöraportoinnissa.

 

Suositus henkilöstökertomuksen laadintaan on tarkoitettu kehittämään henkilöstötiedolla johtamista. Lähtökohta on tunnistaa tarve ja tarpeeseen sopivat sisäiset ja ulkoiset tietolähteet, jotta työpaikat kehittyvät ja palveluita voidaan parantaa.

 

Henkilöstökertomuksen tarkoituksena on antaa päättäjille, esimiehille ja henkilöstölle kuntatason henkilöstötavoitteiden seurantaan ja tilastotietoihin perustuva kokonaiskuva kunnan henkilöstövoimavarojen tilasta ja kehityksestä vuonna 2021. Lisäksi em. historiatiedot toimintaympäristön ja henkilöstörakenteen sekä osaamistarpeiden muutoksista, antavat mahdollisuuden päättäjille ja koko henkilöstölle suunnata oikein tulevia henkilöstötoimenpiteitä.

 

Rautjärven kunnan henkilöstömäärä ajankohtana 31.12.2021 oli 108, kun vastaava luku 31.12.2020 oli 116. Luvut kuvaavat henkilöstömäärää, joka oli 31.12. palvelussuhteessa kuntaan.

 

Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli kertomusvuoden lopussa 49,3 vuotta (v. 2020: 48,3 vuotta). Sukupuolijakaumaltaan kunta on selvästi naisvaltainen organisaatio, sillä edellisten vuosien tapaan naisia 80,2 % (76,8 %) ja miehiä 19,8 % (23,2 %). Koko henkilöstöstä kokoaikaisten palvelussuhteiden määrä oli 90,74 % (89,89 %) ja osa-aikaisten määrä oli 7,95 % (10,11 %).

 

Keskimäärin sairauspoissaoloja oli 16,5 (20,6) kalenteripäivää poissa ollut henkilöä kohden. Sairaslomien määrä on vähentynyt. Vakuutusyhtiölle ilmoitettuja työtapaturmavahinkoja oli yhteensä 2 kpl ( 3 kpl).

 

Kevan tietojen mukaan kertomusvuonna kunnan henkilöstöstä siirtyi eläkkeelle yhteensä 3 henkilöä (v. 2020 3 henkilöä).

 

Palkkojen ja palkkioiden kustannukset olivat yhteensä 3 965 068 euroa. Palkat ja palkkiot laskivat 1,2 % (7,76 %) edellisestä vuodesta.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Hämäläinen Eija Rautjärvi

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Kh 28.03.2022 § 53 

 

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 tiedokseen ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tarklk 06.04.2022 § 10 

47/01.00.02/2022

 

 

Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj

 p. 040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Kunnanhallitus on merkinnyt vuoden 2021 henkilöstökertomuksen tiedokseen ja esittää sen edelleen tarkastuslautakunnan kautta kunnanvaltuustolle.             

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle.                           

 

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi henkilöstökertomuksen vuodelta 2021 tiedoksi ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa