Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Muut asiat

 

Eymplk 27.04.2022 § 36 

17/00.01.02/2022

 

 

 

 Tekninen johtaja on saanut 11.4.2022 ehdotuksen avantouintipaikasta Simpeleen kylän läheisyydessä. Lautakunta keskusteli mahdollisesta avantouintipaikasta ja totesi, ettei kunnan yksinään ole tarpeen mukaista perustaa avantouintipaikkaa. Tekninen johtaja välittää keskustelun tulokset ehdotuksen tekijälle.

 

 Mirja Vaittinen kertoi Simpeleen taajaman jouluvalojen uudistamisesta. Simpeleen kyläyhdistys kutsuu asiasta kiinnostuneet koolle.

 

 Teemu Europaeus kysyi elinympäristöpalvelujen kesäajan tuurauksista ja kesätyöntekijöiden ohjauksesta. Tekninen johtaja kertoi, että lomat suunnitellaan siten, että tehtävät ja käynnissä olevat hankkeet pystytään hoitamaan. Kesätyöntekijöille on järjestetty ohjaus.               

 

  

     

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa