RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos- ja lupajohtokunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rautjärven Veden osavuosiraportti 1-9/2022
LiLu 13.12.2022 § 56
86/02.02.02/2022
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
Kunnanhallituksen antaman talousarvion täytäänpano-ohjeen mukaisesti toimialat raportoivat talouden toteutumisen tilanteesta 31.3, 30.6 ja 30.9. Vuoden lopun tilanne rapotoidaan tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä. Samassa yhteydessä raportoidaan myös toimialojen toiminnallisten tavoitteiden ja tulosalueen kriittisten menestystekijöiden toteutuminen ja mittarit. Neljännesvuosiraportissa tulee selvittää käyttötaloudesta tulosaluekohtaisesti sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä toimintakatteen toteutuma raportointihetkellä, arvio koko vuoden toteutumasta sekä poikkeamat ja niiden syyt.
Neljännesvuositoteumat tulee käsitellä lauta- ja johtokunnissa ja niissä selvitetään määrärahojen ja tuloarvioiden toteuma raportointihetkellä sekä arvio koko vuoden toteutumisesta ja poikkeamat suunnitelmasta. Raportissa esitetään myös mahdolliset talousarviomuutokset. Kaikki talousarviomuutokset on käsiteltävä toimielimessä tai valtuustossa talousarviovuoden aikana.
Käyttötalous:
Rautjärven Veden käyttötalouden osalta toimintakate 1.1.2022-30.9.2022 oli 138.407 € ja 60,2 % talousarvioon nähden. Toimintatuottojen toteuma oli 67,7 % ja -menojen 72,0 %. Toimintatuotot ovat jääneet alle talousarvion tasaisesta toteumasta. Vesihuollon liittymismaksuihin on budjetoitu 23.000 €, mutta uusia liittyjiä ei ole tänä vuonna tullut edellisvuosien tapaan. Menot ovat pysyneet talousarviossa.
Investoinnit:
Investointien toetuma oli 30.9.2022 -37.867 €. Toteutuneet kustannukset ovat Vihvilänsuon jätevedenpuhdistamon ja Suopursunkadun vesijohtolinjan saneerauksen suunnittelun kustannuksia. Suopursunkadun saneerauksen toteuttamiseen on varauduttu vuoden 2023 talousarviossa.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Liikelaitos- ja lupajohtokunta päättää hyväksyä Rautjärven Veden osavuosiraportin 9/2022 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |