Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikelaitos- ja lupajohtokunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Saatavien poistaminen, liikelaitos- ja lupajohtokunnan alaiset tulosalueet

 

LiLu 13.12.2022 § 59 

156/02.06.01/2022

 

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja

p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi

 

Erääntyvien saatavien perintä on ulkoistettu Intrum Justitia Oy:n hoidettavaksi.

Hallintosäännön (5 luku 23 § kohta 18) mukaan kunnanhallitus päättää saatavien poistamisesta. Saatava voidaan poistaa, jos velallinen on todettu varattomaksi tai muutoin saatava on epätodennäköinen. Tileistä poistaminen ei vapauta velallista maksuvelvollisuudesta, minkä johdosta poistettujen saatavien perintää jatketaan saatavan vanhenemiseen saakka.

Rautjärven Vedellä poistettavia saatavia on seuraavasti:

 

 

Rakentamisen ohjauksen tulosalueella ei ole poistettavia saatavia vuonna 2022.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho

 

Päätösehdotus Liikelaitos- ja lupajohtokunta päättää poistaa saatavat esityksen mukaisesti ja toteaa, että perintätoimenpiteitä tulee jatkaa soveltuvin osin.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa