Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 12


 

Vuoden 2022 arviointikertomus

 

Tarklk 27.04.2023 § 12 

43/00.01.03/2023

 

 

 

Valmistelija Tapani Hämäläinen, tark.ltk.pj

 p.040 563 4436, tapani.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Kuntalain §:n 121 mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

 Tarkastuslautakunnan jäsenet eivät osallistu arviointikertomuksen laaditaan siltä osin, mikäli kyseessä on jäsenen oman lautakunnan alainen toiminta. 

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käsitellään vuoden 2022 arviointikertomusta.

 

Päätös Käsiteltiin vuoden 2022 arviointikertomusta.