Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 20


 

Osavuosiraportti 3/2023

 

Kh 05.06.2023 § 97 

 

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

 

 Kunnanhallituksen antamien vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan kunnanvaltuustolle annetaan raportti talouden toteutumistilanteesta 31.3., 30.6. ja 30.9.2021 ja vuoden lopun tilanne raportoidaan ennakkotietona toteuma ennen tilinpäätös kirjauksia ja lopullinen toteuma tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä. Samassa yhteydessä raportoidaan myös toimialojen toiminnallisten tavoitteiden ja tulosalueen kriittisten menestystekijöiden toteutuminen ja mittarit.

 

 Neljännesvuosiraportissa selvitetään käyttötaloudesta tulosaluekohtaisesti sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä toimintakatteen toteutuma rapor-tointihetkellä, arvio koko vuoden toteutumasta sekä poikkeamat ja niiden syyt.

 

 Neljännesvuositoteumat on käsitelty lautakunnissa ja niissä on selvitetty määrärahojen ja tuloarvioiden toteuma raportointihetkellä sekä arvio koko vuoden toteutumisesta ja poikkeamat suunnitelmasta.

 

 Tasainen tulo- ja menokertymä on 25 %.

 

 Kunnan tuloslaskelma on toteutunut ensimmäisellä vuosineljänneksellä kokonaisuutena hyvin. Toimintatuotot ovat ylittyneet 2,1 % tasaisen käytön tavoitteesta. Toimintamenot ovat alittuneet tasaisen kertymän 2,32 % talousarvion mukaisesta. Toimintakate on toteutunut talousarvioon nähden pienempänä kuin talousaviossa on ajateltu.

 

 Vuosikate on 2 334 773 euroa, joka on talousarvioon verrattuna 711 549 euroa parempi.

 

 Verotuloja on kertynyt yhteensä 3,3 miljoonaa euroa, mikä on 39,7 % ta-lousarvioon nähden. Maaliskuun loppuun mennessä kunnan tuloveron kertymä oli 3,1 miljoonaa euroa, joka on 986 489 €  vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Yhteisöveroja kertyi 1,05 milj. euroa, mikä on 47 843 € pienempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Kiinteistöveron kertymä on 54 619 € mikä on 30 815 € vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana.

 

 Valtionosuuksia on kertynyt kunnalle 698 122 euroa, mikä on 26,2 % talousarvioon nähden. Valtionosuuksien kertymä on 2,0 milj. euroa vähemmän kuin edellistä vuonna.

 

 Oheismateriaalina 3/2023 osavuosiraportti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee 3/2023 osavuosiraportin tietoon saatetuksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi 3/2023 osavuosiraportin tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

 

Kv 12.06.2023 § 20 

59/02.02.02/2023

 

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

 

 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee 3/2023 osavuosiraportin tiedoksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi 1-3/2023 osavuosiraportin tiedoksi.